Ketuttaa

 Meillä on tällä hetkellä meneillään lasten- ja nuortenkirjastotyön kurssi johon kuuluu oikeiden kirjavinkkausten ja satutuntien pitäminen pienille ihmisille. Satutunnin aiheeksi päätettiin kahden kaverin kanssa ketut, koska miksi ei! Tänään vietettiinkin miun residenssissä neljä tuntia lueskellen kirjoja ääneen ja piirrellen satutuntimainosta/-julistetta. Piirtämishommat kyllä ulkoistettiin melko lailla miulle, miksi lie, kaveri piirsi tosin hiiren ja väritti ketun. Oon itsekriittinen, mutta ehkä tuosta tuli lopulta ihan kelvollinen. En oo parhaimmillani sillon kun pitäis piirtää jotain selkeetä isolle paperille.

Satutunneille vois periaatteessa pukeutuakin, ja ostin ihan siitä inspiroituneena silmänrajauskynän, jolla oli tietysti pakko heti alkaa leikkiä. Kettu tarvitsisi tietysti korvatkin mutta ne ehtii tehdä sitten joskus. Tuo keskimmäinen kuva on Vähä-Kettulan veijarit-kirjasta jossa oli aivan ihania kuvia. Ei ajateltu kyllä tuosta nimenomaisesta kirjasta lukea mitään tarinoita, mutta tykkäsin kuitenkin selailla sitä ja ihastella piirroksia.  Eläimet ihmisten vaatteissa on kyllä niin veikeitä. Varsinkin ketut.

En kyllä osaa sanoa mikä ketuissa erityisesti niin kiehtoo... Jotain tosi jännää niissä kuitenkin on!

Tämänhetkinen elämä: tosi jees

Albert Camus - Sivullinen

Francoise Sagan - Tervetuloa, ikävä

 Oon lukenu viime aikoina erityisesti klassikoita. Johtuu tietysti siitä, että meillä on koulussa meneillään maailmankirjallisuuden kurssi, ja sehän sopii miulle paremmin kuin hyvin koska en varmaan muuten tulisi lukeneeksi klassikoita. Olen lukenut oikeastaan vasta Joseph Conradin Pimeyden sydämen, Albert Camusin Sivullisen ja kohta Francoise Saganin Tervetuloa, ikävän. Näistä lukemistani kirjoista kaikkein eniten olen kyllä tykännyt Sivullisesta, se on tosi nopeasti luettava myös, eli jos vähänkin kiinnostaa, niin kannattaa kyllä lukea se! Kaikkein parasta tuossa maailmankirjallisuuden kurssissa on varmaan se, ettei oikeasti tunnu siltä kuin tekisi koulujuttuja kun lukee noita kurssikirjoja, ja samalla kuitenkin sivistää itseään koko ajan.

Oon ollu viime päivinä jotenkin erityisen onnekas myös. Eilen kirjastossa käydessäni huomasin myyntikärryssä Laila Hirvisaaren Minä, Katariinan jonka tietenkin ostin. Sikäli aika hauskaa kun ottaa huomioon, etten edes ollut katselemassa poistokirjoja kuten tavallista, vaan seisoin kyseisestä poistokärrystä varmaan parin metrin päässä. Mutta sieltä se vaan hyppäsi silmiini, huusi että: "osta minut, osta minut!" Ihan uskomatonta, että sain Minä, Katariinan yhdellä eurolla omakseni. Kuten voitte huomata oon siitä vieläkin ihan innoissani.

Tänään satuin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja löysin eräältä kävelykadulta Monet'n maalauksesta tehdyn printin joka on vähän A4:ää isompi ja tosi hyvässä kunnossa. Paperi ei ollut edes kastunut yhtään, eli joku oli ilmeisesti ihan vähän aikaa sitten sen siihen pudottanut. Kun kukaan ei minua tullut estämään, ajattelin, että löytäjä saa kai pitää. Eivätkä mukana olleet kaverinikaan minua kyllä estelleet, joten nyt miulla on tuommoinen mukava juliste piristämässä elämää.

Oon viime aikoina saanut myös ihan vanhanajan etanapostia ja siitäkös olen iloinen. Johtuen huomisesta nimipäivästäni oli äiti muistanut minua kissallisella kortilla ja suklaalevyllä (sekä aivan ihanalla itse kirjoitetulla runolla), ja pari päivää takaperin sain myös siskolta postia. On se jännä miten hyvälle tuulelle tulee jo siitä kun huomaa, että joku on minua muistanut.