Ensimmäinen lukuvuosi takana jo!

Ihanan vihreää.

Mie ihastuin Peräseinäjoen kirjastoon, se on niin ihanan kotoisa!

Tässäpä teille kuvia viime päiviltä. Luonto alkaa vihertää jo ja lämmintä on ollut parina päivänä oikein kunnolla. Flunssa on kutakuinkin taltutettu, samoin kuin viimeisetkin tentit. Koulua ei enää olekaan muutamia tehtävien palautuksia lukuun ottamatta! On se vaan jännä tunne kun on taas yksi kouluvuosi takana.

Eilen käytiin kavereiden kanssa syömässä pitsaa, ja illalla oli kotimaisen kirjallisuuden kurssiin kuuluva kirjavinkkipiiri Peräseinäjoella. Siellä oli dekkari-ilta, ja vinkkasin ihan ensimmäistä kertaa ikinä, ja siis vinkkasin tuon Tiina Forsmanin Annikki Nissinen selvittää murhan. Jännitti hirveästi etukäteen, varsinkin kun en itse hirveesti tuosta kirjasta tykännyt. Hyvin se kuitenkin sujui ja ihmiset siellä oli oikein ihania.

Tuo kirjastokuva on siis sieltä Peräseinäjoelta, alin kuva on sieltä pitsapaikasta ja keskimmäiset kuvat on sunnuntailta kun yritin tehdä asiakaspalvelun oppimispäiväkirjaa. Jaksoin tehdä sitä kolme tuntia, mutta sitten meni hermot ja oli pakko mennä kauppaan ostamaan keksiä. Tulikin heti parempi mieli, varsinkin kun katsoin Areenasta samaan aikaan Sydämen asialla-jaksoja. Heh.

Yle Areena ja sen dokumentit onkin olleet kavereitani viime päivinä. Tänään suunnitelmissa olisi katsoa Jäävuoren varjoon jonka olen jo kovin kauan halunnut nähdä. Dokumentin tekijä oli siis löytänyt kirpputorilta laatikollisen kaitafilmejä joissa on tallennettuna yhden ihmisen koko elämä. Dokumentti on vielä kuusi päivää nähtävänä, niin että kannattaa kiirehtiä! Alankin nyt itse sitä katsella...

P.S. Tämän päivän kruunasi kortti jonka sain eräältä lahjakkaalta ystävältä:

Voihan flunssa!

Eilen podin flunssaa kotona (katoin dokumentin Billy the Kidistä, luin Linda Olssonin kirjaa ja join teetä), enkä siis mennyt koululle seminaariin. Tänään olin kuitenkin toimelias, sekä vähän terveempikin ehkä, ja raahauduin aamulla kouluun. Siellä istuttiin koneella kolme tuntia askartelemassa html-koodien kanssa ja sitten pääsi vihdoin pois. Miulla menee hermo siihen opettajaan kun se ei kerro koskaan mitään mistään.

Kolun jälkeen kävin kavereiden kanssa vähän kaupoilla, ja ostin kookengästä itselleni keveämmät kengät. (Vain koska tarvitsen!) Ja mietin myös miten oudolta kengät näyttää kirjotettuna. Ja sitä miten hassua on kun yksi kenkä on kenkä mutta pari on kengät. Suomen kieli on jännää.
Mutta oli ehkä elämäni nopein ostopäätös, sovitin kenkiä kerran ja se oli siinä. Kalliit nuo on, ihan kaaaauheen kamalan kalliit, mutta toivottavasti  ne on hyvät myös. Pirteet ne ainakin on!

Koulua on enää kolmisen päivää. Pitäisi jaksaa vielä vähän... Sitten alkaisi loma, tavallaan. Tosin toukokuun puolella ois vielä opintomatka Tukholmaan ja siitä pitäis tehdä myös joku raportti, että saadaan koululta avustus sitä matkaa varten. Koulu muuten avustaakin huimasti! Opiskelijoille ei itselleen jää kustannettavaa muuta kuin majoitus (joka sekin on meillä vain huimat 26 euroa) ja ruuat sekä tietysti metrot, bussit ym. Tietysti miulla on sittten vielä kesäopintoja joita pitäis suorittaa, että saan tuen, että voin maksaa vuokran, että miulla ois vielä ens lukuvuodellekin kämppä.

Kuuntelin tänään Riku-Pekka Kellokosken levyä Yksinäinen Vuori ja fiilistelin.  Se löytyy Spotifysta jos haluaa kuunnella enemmänkin (Suosittelen hyvin kovin todella paljon). Tässä kappale  
Keskikaupungin yö:

P.S:Oikeestaan mie vaan haluisin lukee kauheesti kirjoja ja kattoo dokumentteja ja tv-sarjoja ja nukkua ja upota jonnekin omiin ajatuksiini.

Mutta hei. Miulla on koulua enää vähän jäljellä ennen kesälomaa, ja sitten oon käyny jo ekan vuoden koulua. Ja hyvin arvosanoin vieläpä. ;)

Miulla oli antoisa pääsiäinen

Kissalle oli ulkona ohraa.

Veikeitä mokkapalapöllöjä joita isoveli askarteli.

Mie taas puuhailin näiden parissa.

Olipa ihana käydä vaihteeksi kotona. Sai taas syödä ihan kamalasti kaikkea hyvää eikä tarvinnut oikein huolehtia mistään, ja saunassakin pääsi käymään peräti useampana iltana. 

Ehkäpä tuon pienen vapaan avulla jaksaisi vielä nämä viimeiset viikot koulua. Sitten pitäisi kai miettiä, että mitä sitä kesän tekisi. Rahat pitäisi jostain saada vuokraan.

Oli kiva käydä tosiaan kotona, vaikka matkoihin meneekin monta monta tuntia.

Ja taas sitten toisaalta eilen oli kiva palata Seinäjoelle. 

Harmi vaan kun piti sairastua siellä kotona ollessa flunssaan.

P.S. Ainiin, sain uuden kännykän (veljen vanhan) ja sen mukana hieman paremman kameran! ;) Kyllä näitä kuvia jo kelpaa katsella.

Kulttuurieroja

Tästä tulee nyt kerrankin ihan oikea ja asiallinen blogiteksti. No ainakin melkein. Huomasin nimittäin näin pääsiäisen alla jännän kulttuurieron: virpominen, trulliperinne sekä kokon polttaminen.

En ihan oikeasti tiennyt, että Pohjanmaalla poltetaan pääsiäiskokkoja! Kun luin asiasta eräästä paikallislehdestä niin olin vähän aikaa ihan ihmeissäni. Eikös kokkoja polteta juhannuksena?
Kun asiaa hieman selvittelin, niin kävi ilmi, että kokoilla on alunperin ollu tarkotus karkottaa noitia ja muita pahoja henkiä, koska uskottiin, että sinä aikana kun Jeesus oli kuolleena Jumalan suojeleva vaikutus oli pienimmillään. (Lähteenä käytin muuten wikipediaa, jou).

Mut hirveän mielenkiintosta!

Mielenkiintosta on myös virpominen ja trulliperinne -puhumattakaan näiden kahden järjettömästä yhdistämisestä. Kun ortodoksinen, itäsuomalainen virpominen on onnen ja terveyden toivottamista, pohjalaiset trullit liittyvät enemmänkin kiroamiseen ja kateuteen. Siis alunperin.

Njoo, myönnetään, että onhan lapsista varmaan hauska saada pukeutua, mutta miusta nää kaks asiaa on kuitenki vaan nii räikeesti toisilleen vastakkaisia että ei oikein toimi. Miks nää kaks perinnettä on pitäny yhdistää? 
Sit mietin sitäkin, että kuinka monet ihmiset tästä tietää? En miekään vielä vähän aikaa sitten tienny...

Aluksi en muistanut muuten sitäkään, että kun Itä-Suomessa virpojat virpoo palmusunnuntaisin, Pohjanmaalla noidat kiertelee vasta pääsiäisenä (pääsiäislauantaina?). Tämän huomasin kun keskustelin erään pohjalaisen kaverin kanssa joskus viikkoja sitten.

Mutta tämmöstä jännää tällä kertaa.
Hassua mitä kaikkee sitä alkaa miettiä kun pitäis kerrata kokeeseen.

Eteläpohjalaiset on hauskoja+kävin kampaajalla

Bongasin kevään ensimmäisen leskenlehden!

Pohjalainen jopo. Tai pohjalaane.

Meidän koulun aulaa ja Duudsonit.

 "Moon komia". Pohjalaiset ainaki tuo itteään esille. Vähän joka paikassa. Ja ehkä melkein koko ajan. Mutta miusta se on toisaalta ihan hauskaa! Tänään huomasin esimerkiks ensimmäistä kertaa sen, että Kampusrannassa, eli meidän koulun vieressä on kukkaistutuksia (jotka tosin tällä hetkellä on vielä ruskeita ja kuivia) jotka on tehty ton pohjalaissalmiakin muotoon. Kesällä ne on vielä varmaan punaisiakin.

Kävin tänään kampaajalla, kun hiukset alkoi liikaa ahdistaa. Ekaa kertaa ikinä olin oikeesti tyytyväinen lopputulokseen. En sitten tiedä, että johtuuko se siitä, ettei kampaaja miun hiuksia niin hirveesti leikelly, tai tehny niille paljoo muutakaan.. Ohensi se vähän että on kevyempi kesällä, ja sitten se teki semmosta pientä kerroksittaisuutta niihin. Mutta tykkään kyllä! Yritin ottaa kuvia tästä tukasta, en tiedä miten hyvän kuvan näistä nyt saa. Enkä tiedä sitäkään, miltä nää hiukset näyttää sitten ilman vahaa ja lakkaa mutta kumminkii.

Sivulta.

Edestä. (Muumilakanat!)

Ylhäältä.

Join tänään liikaa kahvia, koska piti yrittää lukee markkinointia ja väsytti. Tärisin aika pitkään ja sain ihmeellisia naurukohtauksia ihan tyhjästä. (Join siis kaksi kupillista, mutta ilmeisesti sekin oli jo liikaa.)
Puhun vieläkin vähän sekavia.

Tänään oli aivan erikoisen ihana ilma

Ja tää ei ollu mitään sarkasmia, oli nimittäin oikesti ihana ilma. Sato vettä ja oli harmaata.
Mietin kirjastolta kotiin kävellessäni, että oon ehkä vähän kummallinen, kun auringonpaiste ei vaan saa miussa aikaan semmosta samanlaista tunnetta kun sadeilma. Vaikka kyllä minuukin tietysti jatkuva sade alkaa jossain vaiheessa nyppiä, myönnetään, mutta tämmönen yksittäinen harmaa päivä tuntuu vaan piristävän!
Vaikka oonhan muutenkin vähän outo kun tykkään myös asua yksin.

Nyt istun sohvalla villasukat jalassa ja kuuntelen tätä:

Tuo kappale sopii tunnelmaltaan erinomaisesti tähän päivään. Jostain syystä se sai miut myös vetistelemään, enkä ihan täysin tiedä, että miks. Kai siinä on jotain semmosta jännää nostalgiaa, vaikka en mikään varsinainen Aku Ankka/ Roope Ankka-fani olekaan. Toisaalta, oon tietysti ollu joskus yläasteella ihan hirmuinen Tuomas-fani, että se saattaa enemmänkin selittää. Nuo laulun sanatkin on ihan mielettömät:

Story of your life
Time of solitude and strife
Freedom of open road
Hope, and many miles to go
Promises to keep
Countless goldfields to reap
To be rich is to seek
To relive a memory

-----
P.S. Viiko vielä täällä, sitten pääsen käymään kotona.

Valinnainen somistuskurssi

Kuvat on erään kaverin ottamia, (paitsi alin on varmaankin miun ottama, kaverin kameralla kuitenkin). Ylemmät kuvat oisin ite ottanu kenties vähän eri tavalla... Mutta saa siitä nyt jonkinmoisen kuvan.

Meillä on siis koulussa nyt semmonen vapaasti valittava somistuskurssi menossa. Sitä on kerran viikossa, ja siihen kuuluu muun muassa jollekin yritykselle tehtävä oikee "somistus" näyteikkunaan tai liikkeen sisälle. Myö käytiin edellä mainitun kaverin kanssa tekemässä keskiviikkona tommonen myyntipöytä paikalliseen Info-kirjakauppaan. Teemaksi meille annettiin aluksi luonto, mutta se sitten muuttui lopulta pelkästään kukiksi, kun siellä kaupassa oli niin paljon kivoja kukkakantisia kirjoja. Oli kyllä hauska käydä tekemässä tommonen ihan oikee somistus -tai miks sitä nyt sanottais. Ne kauppiaat siellä oli tosi mukavia, eikä niillä menny hermo meihin vaikka vähän sähellettiinkin.

Alin kuva on sitten tältä päivältä, kun piti tunnilla tehdä semmonen lavastettu myyntipöytä kotoa löytyvistä tavaroista. Meillä oli kaverin kanssa pajon teetä, joten päätettiin tehdä sitten siitä aiheesta tuo työ. Itse asiassa tuossa ei ollu muuta miun tavaroita ku nuo kolme teepakettia ja kupit, loput on kaverin.

Tuo somistuskurssi on kyllä semmonen mukava, leppoisa kurssi josta saa helposti kaksi opintopistettä.

Ei muuta jännää tältä erää!

Rakastuin taas erääseen elokuvaan

Vietin rentoa sunnuntaita ja katsoin kirjastosta lainaamani The Music Never Stopped-elokuvan. Koska juonta on vähän vaikee selittää niin lainaan tökerösti kuvauksen takakannesta:

"Parikymmentä vuotta sitten 
vanhempiensa luota ovet paukkuen 
lähtenyt Gabriel löydetään harhailemasta New Yorkin kadulla. 
Sairaalassa hänellä havaitaan 
aivovamma, jonka takia hän ei pysty 
muodostamaan uusia muistoja 
ja kuvittelee olevansa vuodessa 1968."

Gabriel on aluksi ihan omissa maailmoissaan aivokasvaimen vuoksi, mutta herää vähitellen eloon kuullessaan musiikkia nuoruudestaan. Tämä antaa isä Henrylle tilaisuuden lähentää viilenneitä välejään poikansa kanssa.

Elokuva on tehty vuonna 2011 ja sen on ohjannut Jim Kohlberg, joka ei miulle ollut tuttu ohjaaja ollenkaan. Elokuva sijoittuu 80-luvulle, sisältää paljon takaumia 60-luvulle ja perustuu muuten tositapahtumiin. Kuinka paljon, niin sitä en osaa sanoa.

Elokuvassa on tietysti paljon 60-luvun musiikkia: Beatlesia, Bob Dylania, Rolling Stonesia, sekä myös miulle tuntemattomampia kuten Crosbya, Stills and Nashia ja Grateful Deadia joista viimeinen on päähenkilölle Gabrielille (Lou Taylor Pucci) erityisen tärkeä ja oikeastaan koko elokuvan kannalta merkityksellinen. Onhan jo elokuvan nimi The Music Never Stopped kyseisen bändin erään biisin nimi.

Hienoin näyttelijäsuoritus oli miusta J. K. Simmonsilla (Henry), jonka itse muistan lähinnä Junosta ja Spider Manista. Mainitsin aiemmin, että Gabriel olis elokuvan päähenkilö, mutta kun tarkemmin ajattelee niin se vois ihan yhtä hyvin olla myös isä Henry.

Kaikkiaan miulla ei oo tuosta elokuvasta oikein mitään pahaa sanottavaa, se oli tosi sydämellinen ja ihana. Varsinkin jos on kiinnostunu 60-luvusta, hipeistä ja rockista niin suosittelen kyllä tosi isosti tuon leffan kattomista, mie tykkäsin. Oli myös ihana seurata kuinka isän ja pojan suhde vaan lähenee ja lähenee loppua kohden.

Miun on vielä pakko lisätä tähän loppuun biisi joka myös elokuvassa soi, mutta josta tykkään hirveesti muutenkin, eli:

Buffalo Springfield - For What It's Worth:

(Kuvan lähde: www.imdb.com)

Olen linnoittautunut sohvalle (=sohvaperunoitunut)

Helppoa hyvää

 Tänään tein banaanijätskiä johon ei tullu mitään muuta ku banaania. Se oli yllättävän hyvää! Ohje on niinkin helppo kuin: kuori ja pilko viisi tosi kypsää banaania (mie tosin pilkoin vaan kaks) laita pakkaseen viideksi tunniksi ja heitä palat sitten tehosekoittimeen (tai vastaavaan) ja sekoita niin pitkään että banaanit on tasaista mössöä. Mie laitoin siihen päälle vielä valmiskaakaojauhetta, mutta sehän ei oo pakollista. Suklaakastike siihen kai kävis kaveriks kivasti. Tää on varmasti erityisen hyvää sillon kun on oikein lämmin. Nyt ei niin maistunu kun on ollu hiukan kylmempi viikko.

Onkin siis ollu mukava istua sohvalla peiton alla ja lueskella tai katella kaikkea kivaa. Niin ja erityisen kivaa on tietysti juoda teetä ja syödä leipää siinä samalla.

Miulla on vielä kätilöiden ekan kauden viimesen jakson loppu katsomatta. Iiih. Apua. Sit miun pitää ettiä jostain äkkiä lisää.
Tai sitten voisin tietysti lukee jotain koulujuttujakin.
Muttaa....