Olen töhertelijä

 Miulla on ehkä hieman huono tapa töherrellä tunneilla. En oikeastaan osaa olla vaan ja kuunnella, aina pitää olla kynä ja paperia -ja jos ei ole paperia, niin sitten kahvikuppikin käy. Vois sanoa, että miulla on mekein pakonomainen tarve piirtää jotain koko ajan. Toisaaltahan tää ei kai oo pelkästään huono asia, sillä muistan kuulleeni tai lukeneeni jostain, että töhertely oppitunneilla auttaa keskittymään. Tai niin no, auttaa ehkä keskittymään kyllä, mutta millaisiin asioihin? Väittäisin kuitenkin näin oman kokemukseni pohjalta, että useammin ihan niihin omiin kuvitelmiin ja ajatuksiin ennemmin kuin siihen mitä siellä luennolla oikeasti puhutaan (melko useinkin saatan alkaa kehitellä piirtämilleni hahmoille taustatarinoita). Tätä vahvistais myös se havainto, että aina silloin kun tunneilla käsitellään jotain oikeasti mielenkiintoista asiaa, niin miun jatkuva piirtäminen keskeytyy ja alan ihan erilaisella mielenkiinnolla seurata sitä mistä siellä luennolla puhutaan.

Mutta sekin on jännä huomata, että en muutoin piirrä kuin siellä tunneilla. Ehkä se johtuu siitä, että tunneilla siihen piirtämiseen ei kuitenkaan paneudu niin paljon kuin vaikka kotona. Ja sillon kun ei ole liiallisia paineita piirtää jotain hienoa, niin siinä yleensä onnistuu aina jotenkin paremmin. Muutoin en enää juuri harrastakaan piirtämistä kuin päivyrin sivuille tai monisteiden kulmiin.

Jaa miksi halusin tästä asiasta kirjoittaa? Kai mie halusin näyttää, että oon tosi ahkera opiskelija ja miulla on tosi usein tosi mielenkiintosia luentoja... Sitä paitsi nää piirustukset on oikeestaan aika hauskoja ja niitä on kuitenkin aina tosi kiva näyttää muillekin.

Kummallisia hyvän olon aaltoja

En tiedä johtuuko kummallinen onnellisuuden tunne siitä, että opiskelun raadollisuus ei ole vielä täysin iskenyt päin naamaa, vai siitä, että olen ainakin jonkin verran (tai aika paljonkin?) vähentänyt sokerin syömistä tämän kuun aikana, senhän pitäis kai vaikuttaa aika kokonaisvaltaisesti siihen miltä tuntuu. Oli syy sitten mikä tahansa, niin huomasin eilen illalla olevani jotenkin aivan erityisen postitiivinen, mikä oli outoa kun ajattelee sitä, että viime vuosi oli enimmäkseen täynnä masentuneisuuskohtauksia. Kyllä miulla oli myös vastaavasti erityisen iloisiakin hetkiä, mutta ilmeisesti niitä ei ole kovin pitkään aikaan ollut koska eilinen onnellisuuspuuska tuntui miusta suoraan sanoen melkein vieraalta ja ainakin oudolta. Tiivistetysti voisi sanoa, että tuntui lähinnä siltä, että oonkin itse asiassa aika mahtava (heh) ja elämä menee muutenki aika kivasti tällä hetkellä ja tulevaisuuskin näyttää ihan hauskalta.

Seinäjoella asuminen on toisinaan ahdistanut, vaikka olenkin ollut tyytyväisempi siitä lähtien kun sain yksiön. Viime päivinä kaupungilla kävellessäni olen ihmetellyt myös sitä miten paljon kotoisammalta tää kaupunki tuntuu, eikä sekään ehkä enää niin haittaa, että Seinäjoki on niin ruma paikka. Erityisesti tänään kun aurinko paistoi ja oli pakkasta, ja varoin kaatumasta epätasaisella kävelykadulla kun kävelin kirjastolta kotiin, miulle tuli semmonen jännä ja mukava tuntemus. Vähän semmonen, että kyllä mie nyt kuitenkin oon ehkä siellä missä miun pitääkin olla tällä hetkellä. Lisäksi innostun koko ajan enemmän siitä ajatuksesta, että miusta tulee isona kirjastonhoitaja.

Tästä tuli melko imelä kirjoitus, anteeks siitä. Toivotaan nyt kuitenkin, että tää hyvä fiilis kestäis ainakin jonkin aikaa vielä. Sitä paitsi, eihän tästä kirjotuksesta mitään muuta voinu tulla kuin imelä kun tää olotilakin on tämmöinen!

Koulussa taas

Kas niin! Joululoma on takana, samoin kuin ensimmäinen kouluviikko ja viikonloppukin pian. Olenkin pitänyt pitkän tauon blogiin kirjoittelussa, siksikin kyllä, ettei ole ollut mitään opiskeluun tai Seinäjokeen liittyvää kerrottavaa. Olin kotona peräti kuukauden yhteen menoon, ja loman loputtua oli toisaalta vähän sellainen olo, että hyvä päästä pois, ja toisaalta taas olisin voinut vielä jäädäkin.

Kuitenkin pääsen kenties jo piankin takaisin Itä-Suomeen, sillä kolmannen vuoden syksy alkaa työharjoittelulla, ja minulla sellainen saattaa olla jo haavissa. En ihan varmuudella uskalla mennä sanomaan vielä mitään, muuta kuin ehkä sen, että Savonlinnan kaupunginkirjasto ei ainakaan täysin tyrmännyt ajatusta työharjoittelijasta. Katsotaan nyt kuitenkin haastattelun jälkeen tarkemmin. Jos kaikki kuitenkin menee niin kuin olen suunnitellut, niin ainakin loppuvuosi kuluu kotoisassa Savonlinnassa. Itä-Suomeen pääsen toivottavasti jo kesäksi sillä eihän Seinäjoen asuntoa ole oikein syytä pitää tyhjänä yli puolta vuotta. Muutto onkin sellainen ongelma, että sitä tulee useinkin mietittyä ja pohdittua, minulla kun on kämppä täynnä isoja kalusteita. Sitä paitsi työharjoittelun jälkeen on koulua vielä vuosi (?) koulua jäljellä, joten tarvitsisin kämpän myös siksi aikaa. No kai ne asiat toisaalta järjestyy aikanaan, vaikkei se aina siltä tunnukaan kun olen tämmönen hössöttäjä ja hermoilija. Ehkä mietin näitä asioita myöhemmin.

Kouluun oli joka tapauksessa kiva palata, ja oma rauha omassa kämpässä on mukava asia sekin. Toisaalta vaarana saattaa olla viikonloppumuumioituminen, jonka osasin tosin melko hyvin välttää näin ensimmäisenä viikonloppuna. Sunnuntai vain meni vähän heikommin, ja olin jumissa sohvalla jossa katselin kaikki Komisario Palmut (ne kun olivat kaikki Youtubessa). Lauantaina sentään pakottauduin kauppaan, vaikkei sinne mitään asiaa ollutkaan. Ja silloin kun ei ole kauppaan mitään asiaa niin tulee yleensä ostettua myös jotain semmoista mitä ei välttämättä tarvitse, tällä kertaa se oli tämmöinen:

Kuvasta ei sitä näe, mutta kyseessähän on siis yöpaituli. Oranssi hintalappu ja ihanan värikäs kuva saivat minut vakuttuneeksi siitä, että tämä on hyvä ostos. Ja enpä kyllä vielä ainakaan ole katunut.

Mutta koska huomenna on taas koulua, ja minun pitäisi hankkia jonkinlainen unirytmi, niin lopetan tämän kirjoittamisen tähän ja toivotan kaikille värikästä vuotta 2015!