Kas niin! Joululoma on takana, samoin kuin ensimmäinen kouluviikko ja viikonloppukin pian. Olenkin pitänyt pitkän tauon blogiin kirjoittelussa, siksikin kyllä, ettei ole ollut mitään opiskeluun tai Seinäjokeen liittyvää kerrottavaa. Olin kotona peräti kuukauden yhteen menoon, ja loman loputtua oli toisaalta vähän sellainen olo, että hyvä päästä pois, ja toisaalta taas olisin voinut vielä jäädäkin.
Kuitenkin pääsen kenties jo piankin takaisin Itä-Suomeen, sillä kolmannen vuoden syksy alkaa työharjoittelulla, ja minulla sellainen saattaa olla jo haavissa. En ihan varmuudella uskalla mennä sanomaan vielä mitään, muuta kuin ehkä sen, että Savonlinnan kaupunginkirjasto ei ainakaan täysin tyrmännyt ajatusta työharjoittelijasta. Katsotaan nyt kuitenkin haastattelun jälkeen tarkemmin. Jos kaikki kuitenkin menee niin kuin olen suunnitellut, niin ainakin loppuvuosi kuluu kotoisassa Savonlinnassa. Itä-Suomeen pääsen toivottavasti jo kesäksi sillä eihän Seinäjoen asuntoa ole oikein syytä pitää tyhjänä yli puolta vuotta. Muutto onkin sellainen ongelma, että sitä tulee useinkin mietittyä ja pohdittua, minulla kun on kämppä täynnä isoja kalusteita. Sitä paitsi työharjoittelun jälkeen on koulua vielä vuosi (?) koulua jäljellä, joten tarvitsisin kämpän myös siksi aikaa. No kai ne asiat toisaalta järjestyy aikanaan, vaikkei se aina siltä tunnukaan kun olen tämmönen hössöttäjä ja hermoilija. Ehkä mietin näitä asioita myöhemmin.
Kouluun oli joka tapauksessa kiva palata, ja oma rauha omassa kämpässä on mukava asia sekin. Toisaalta vaarana saattaa olla viikonloppumuumioituminen, jonka osasin tosin melko hyvin välttää näin ensimmäisenä viikonloppuna. Sunnuntai vain meni vähän heikommin, ja olin jumissa sohvalla jossa katselin kaikki Komisario Palmut (ne kun olivat kaikki Youtubessa). Lauantaina sentään pakottauduin kauppaan, vaikkei sinne mitään asiaa ollutkaan. Ja silloin kun ei ole kauppaan mitään asiaa niin tulee yleensä ostettua myös jotain semmoista mitä ei välttämättä tarvitse, tällä kertaa se oli tämmöinen:
Kuvasta ei sitä näe, mutta kyseessähän on siis yöpaituli. Oranssi hintalappu ja ihanan värikäs kuva saivat minut vakuttuneeksi siitä, että tämä on hyvä ostos. Ja enpä kyllä vielä ainakaan ole katunut.
Mutta koska huomenna on taas koulua, ja minun pitäisi hankkia jonkinlainen unirytmi, niin lopetan tämän kirjoittamisen tähän ja toivotan kaikille värikästä vuotta 2015!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti