En tiedä johtuuko kummallinen onnellisuuden tunne siitä, että opiskelun raadollisuus ei ole vielä täysin iskenyt päin naamaa, vai siitä, että olen ainakin jonkin verran (tai aika paljonkin?) vähentänyt sokerin syömistä tämän kuun aikana, senhän pitäis kai vaikuttaa aika kokonaisvaltaisesti siihen miltä tuntuu. Oli syy sitten mikä tahansa, niin huomasin eilen illalla olevani jotenkin aivan erityisen postitiivinen, mikä oli outoa kun ajattelee sitä, että viime vuosi oli enimmäkseen täynnä masentuneisuuskohtauksia. Kyllä miulla oli myös vastaavasti erityisen iloisiakin hetkiä, mutta ilmeisesti niitä ei ole kovin pitkään aikaan ollut koska eilinen onnellisuuspuuska tuntui miusta suoraan sanoen melkein vieraalta ja ainakin oudolta. Tiivistetysti voisi sanoa, että tuntui lähinnä siltä, että oonkin itse asiassa aika mahtava (heh) ja elämä menee muutenki aika kivasti tällä hetkellä ja tulevaisuuskin näyttää ihan hauskalta.
Seinäjoella asuminen on toisinaan ahdistanut, vaikka olenkin ollut tyytyväisempi siitä lähtien kun sain yksiön. Viime päivinä kaupungilla kävellessäni olen ihmetellyt myös sitä miten paljon kotoisammalta tää kaupunki tuntuu, eikä sekään ehkä enää niin haittaa, että Seinäjoki on niin ruma paikka. Erityisesti tänään kun aurinko paistoi ja oli pakkasta, ja varoin kaatumasta epätasaisella kävelykadulla kun kävelin kirjastolta kotiin, miulle tuli semmonen jännä ja mukava tuntemus. Vähän semmonen, että kyllä mie nyt kuitenkin oon ehkä siellä missä miun pitääkin olla tällä hetkellä. Lisäksi innostun koko ajan enemmän siitä ajatuksesta, että miusta tulee isona kirjastonhoitaja.
Tästä tuli melko imelä kirjoitus, anteeks siitä. Toivotaan nyt kuitenkin, että tää hyvä fiilis kestäis ainakin jonkin aikaa vielä. Sitä paitsi, eihän tästä kirjotuksesta mitään muuta voinu tulla kuin imelä kun tää olotilakin on tämmöinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti