Millaiset elokuvat vaikuttavat minuun eniten?

Lyhyt vastaus otsikossa esittämääni kysymykseen on: kuten ehkä kirjojenkin kohdalla, niin tositapahtumiin vahvasti nojautuvat tai oikeita tapahtumia dokumentoivat elokuvat vaikuttavat minuun kaikkein eniten. Kenties siksi, että fiktiivisissä elokuvissa suurten ja dramaattistenkin kohtausten taustalla piilee aina se tosiasia, että kyse on fiktiosta. Totuus on usein etenkin paljon kamalampaa, tunteita herättävämpää ja kuohahduttavaa kuin mikään fiktiivinen tarina voisi olla. Fiktiivisten tarinoiden kohdalla voi aina tuudittautua siihen ajatukseen, että: "onneksi tämä on vain fiktiota, onneksi tuollaista ei oikeasti ole". Tosipohjaisten elokuvien, tai dokumenttielokuvien kohdalla samanlaista levollista oloa ei tule. Tietenkin ihan kaikenlaiset elokuvat heijastelevat tekijöidensä omia arvoja ja mielipiteitä, ja tietenkin terve kriittisyys on aina hyvästä. Joidenkin asioiden kohdalla on kuitenkin kristallinkirkasta mikä on oikein ja mikä väärin. 

Tämä blogipostauksen aihe oli useamman asian summa. Ensinnäkin saan kiittää Sallaa joka ehdotti minulle jo kauan sitten muiden muassa myös tällaista mielenkiintoista postausaihetta eräässä omassa blogikirjoituksessaan. Toinen syy inspiroitumiselleni on siinä, että olen juuri katsonut (jo kauan katsottavat-listallani roikkuneen) vuonna 2014 ensi-iltansa saaneen, Ava DuVernayn ohjaaman ja mm. parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaana olleen Selman. Kuvakaappaukset ylhäällä ovatkin kohtauksia juuri Selmasta. Kenties kolmas syy tälle postaukselle löytyy myös jonkin aikaa sitten katsomastani, vuonna 2015 ensi-iltansa saaneesta, Evgeny Afineevskyn ohjaamasta dokumenttielokuvasta Winter on Fire: Ukraine's Fight for Freedom.

Selma kuvaa vuoden 1965 Selma-Montgomery-marsseja. Selma-Montgomery-marssit olivat rotusorronvastaisia mielenosoitusmarsseja, joissa suurena vaikuttajana ja organisoijana oli Martin Luther King. Marsseja järjestettiin yhteensä kolme kertaa. Winter on Fire puolestaan kuvaa Ukrainan 93 päivää kestäneitä mielenosoituksia vuosina 2013 ja 2014. Molemmissa elokuvissa rauhallisia mielenosoittajia vastaan hyökkää raskaasti aseistettu poliisi. Molemmissa mielenosoituksissa, niin Alabaman Selmassa vuonna 1965 kuin Ukrainan Kiovassa vuonna 2013 ja 2014 pahoinpideltiin ja tapettin rauhallisia mielenosoittajia. Winter on Fire tosin koostuu täysin autenttisesta kuvamateriaalista, joka tekee dokumentista erityisen raan ja raskaan katsottavan.

Nää on semmoisia asioita jotka herättää minussa, kuten varmasti ihan kenessä tahansa normaalisti toimivassa ja tuntevassa ihmisessä ihan kauheita tunnemyrskyjä. Toisaalta se herättää myös tosi hyvin ajattelemaan erinäisiä asioita. Omat ajatukseni liittyivät poliittisten päätösten merkitykseen tällaisten asioiden taustalla. Tai en nyt tiedä pitäisikö sanoa taustalla vai keskiössä. Usein päättäväillä tahoilla istuvat ihmiset vetoavat siihen, että on pakko toimia jollain tietyllä tavalla, ettei ole muita vaihtoehtoja tai etteivät he voi vaikuttaa johonkin tiettyyn asiaan. Kuten Selmassakin lopuksi huomataan, niin aina voi tehdä asioille jotakin. Usein ihmiset vain tekevät päätöksiä kovin itsekkäistä tarkoitusperistä, ja vasta kun jonkin päätöksen tekemisestä on hyötyä heille itselleen, se halutaan tehdä. Ja sen tajuaminen vähän suututtaa ja turhauttaa. Toisaalta mietin myös sen merkitystä, miten tärkeetä ihmisten on ajaa aktiivisesti omia oikeuksiaan. Koska jos ei itse aja omaa asiaan, niin ei sitä kukaan muukaan tee.

Kuin sattumalta satuin eilen kuuntelemaan myöskin uudehkon version Bob Dylanin Masters of Warsista. Palefacen ja Wentus Blues Bandin suomennettu versio Kuoleman kauppiaat musiikkivideoineen sai minut osaltaan virittymään tietynlaiseen mielentilaan tämän blogikirjoituksen kirjoittamiseen (Masters of war kuullaan myös Selmassa, taas hieman eri tavalla versioituna). Tässä pätkä Palefacen suomennetusta versiosta joka mielestäni käy hyvin myös tähän mielenosoitusteemaan:

"Piileskelette kartanoissanne
kun etulinjassa mutaan me hautaudumme"  

P.S. Juuri tänään 7.9.-16 alkaa pitkästä aikaa Docventures. Suosittelen katsomaan dokumenttielokuvia!

Koulussa taas

Kas niin! Joululoma on takana, samoin kuin ensimmäinen kouluviikko ja viikonloppukin pian. Olenkin pitänyt pitkän tauon blogiin kirjoittelussa, siksikin kyllä, ettei ole ollut mitään opiskeluun tai Seinäjokeen liittyvää kerrottavaa. Olin kotona peräti kuukauden yhteen menoon, ja loman loputtua oli toisaalta vähän sellainen olo, että hyvä päästä pois, ja toisaalta taas olisin voinut vielä jäädäkin.

Kuitenkin pääsen kenties jo piankin takaisin Itä-Suomeen, sillä kolmannen vuoden syksy alkaa työharjoittelulla, ja minulla sellainen saattaa olla jo haavissa. En ihan varmuudella uskalla mennä sanomaan vielä mitään, muuta kuin ehkä sen, että Savonlinnan kaupunginkirjasto ei ainakaan täysin tyrmännyt ajatusta työharjoittelijasta. Katsotaan nyt kuitenkin haastattelun jälkeen tarkemmin. Jos kaikki kuitenkin menee niin kuin olen suunnitellut, niin ainakin loppuvuosi kuluu kotoisassa Savonlinnassa. Itä-Suomeen pääsen toivottavasti jo kesäksi sillä eihän Seinäjoen asuntoa ole oikein syytä pitää tyhjänä yli puolta vuotta. Muutto onkin sellainen ongelma, että sitä tulee useinkin mietittyä ja pohdittua, minulla kun on kämppä täynnä isoja kalusteita. Sitä paitsi työharjoittelun jälkeen on koulua vielä vuosi (?) koulua jäljellä, joten tarvitsisin kämpän myös siksi aikaa. No kai ne asiat toisaalta järjestyy aikanaan, vaikkei se aina siltä tunnukaan kun olen tämmönen hössöttäjä ja hermoilija. Ehkä mietin näitä asioita myöhemmin.

Kouluun oli joka tapauksessa kiva palata, ja oma rauha omassa kämpässä on mukava asia sekin. Toisaalta vaarana saattaa olla viikonloppumuumioituminen, jonka osasin tosin melko hyvin välttää näin ensimmäisenä viikonloppuna. Sunnuntai vain meni vähän heikommin, ja olin jumissa sohvalla jossa katselin kaikki Komisario Palmut (ne kun olivat kaikki Youtubessa). Lauantaina sentään pakottauduin kauppaan, vaikkei sinne mitään asiaa ollutkaan. Ja silloin kun ei ole kauppaan mitään asiaa niin tulee yleensä ostettua myös jotain semmoista mitä ei välttämättä tarvitse, tällä kertaa se oli tämmöinen:

Kuvasta ei sitä näe, mutta kyseessähän on siis yöpaituli. Oranssi hintalappu ja ihanan värikäs kuva saivat minut vakuttuneeksi siitä, että tämä on hyvä ostos. Ja enpä kyllä vielä ainakaan ole katunut.

Mutta koska huomenna on taas koulua, ja minun pitäisi hankkia jonkinlainen unirytmi, niin lopetan tämän kirjoittamisen tähän ja toivotan kaikille värikästä vuotta 2015!

Mamma mia!

Uskaltauduin eilen kaupungille helteestä huolimatta. Ainoa kiva asia joka minua sielä kohtasi oli tuo nätti puu, muuten minuu vaan vähän kiukutti, kun joka paikassa oli liikaa ihmisiä ja ne liikkuu melkein poikkeuksetta ihan liian hitaasti. Vaatekaupoissa oli ilmeisesti kaikki Seinäjoen mammat ostoksilla samaan aikaan (toisilla oli myös isä mukana työntelemässä rattaita). Väliin ne lässytteli vaunuihin jätetyille kullanmuruille kuinka "mamma vähän kiipeilee täällä! Niiiii.. TUITUI äidin pieni..." BHAARG. Pukukopit oli täynnä, mutta toisaalta enpä ois mitään halunnukaa sovittaa ku kaikki on liian kallista.

Haaa, mutta! Ilta oli taas kiva kun pääsin kämpille viileään. Katsoin Mamma mia!:n ja kuuntelen niitä biisejä vielä tänäänkin ja riehun ympäri kämppää (harmi tosin kun on niin kuuma, ei kehtaa niin kauheesti riehua kuitenkaan). Onneks tv:stä sattui illalla tulemaan tuo elokuva, se saa aina niin paljon paremmalle mielelle. Sitä paitsi oli kiva kattoo pitkästä aikaa leffa jossa on sekä Colin Firth, että Meryl Streep.

Voisin laittaa tähän perään kaikki ne biisit jotka siinä leffassakin on koska kaikki on yhtä hyviä, muttaa...
Eiku hehhe, niin mie teenkin. Laitan tähän koko soundtrackin:

Kohdasta 09:48 alkaa mm. Dancing Queen, ja heti sen perään tulee Our Last Summer, mutta koska kaikki kappaleet on kivoja nii kuunnelkaa vaikka kaikki! ;)

Mie jatkan ainakin kaikkien näiden kappaleiden kuuntelemista ja ympäri kämppää kieppumista.

Rakastuin taas erääseen elokuvaan

Vietin rentoa sunnuntaita ja katsoin kirjastosta lainaamani The Music Never Stopped-elokuvan. Koska juonta on vähän vaikee selittää niin lainaan tökerösti kuvauksen takakannesta:

"Parikymmentä vuotta sitten 
vanhempiensa luota ovet paukkuen 
lähtenyt Gabriel löydetään harhailemasta New Yorkin kadulla. 
Sairaalassa hänellä havaitaan 
aivovamma, jonka takia hän ei pysty 
muodostamaan uusia muistoja 
ja kuvittelee olevansa vuodessa 1968."

Gabriel on aluksi ihan omissa maailmoissaan aivokasvaimen vuoksi, mutta herää vähitellen eloon kuullessaan musiikkia nuoruudestaan. Tämä antaa isä Henrylle tilaisuuden lähentää viilenneitä välejään poikansa kanssa.

Elokuva on tehty vuonna 2011 ja sen on ohjannut Jim Kohlberg, joka ei miulle ollut tuttu ohjaaja ollenkaan. Elokuva sijoittuu 80-luvulle, sisältää paljon takaumia 60-luvulle ja perustuu muuten tositapahtumiin. Kuinka paljon, niin sitä en osaa sanoa.

Elokuvassa on tietysti paljon 60-luvun musiikkia: Beatlesia, Bob Dylania, Rolling Stonesia, sekä myös miulle tuntemattomampia kuten Crosbya, Stills and Nashia ja Grateful Deadia joista viimeinen on päähenkilölle Gabrielille (Lou Taylor Pucci) erityisen tärkeä ja oikeastaan koko elokuvan kannalta merkityksellinen. Onhan jo elokuvan nimi The Music Never Stopped kyseisen bändin erään biisin nimi.

Hienoin näyttelijäsuoritus oli miusta J. K. Simmonsilla (Henry), jonka itse muistan lähinnä Junosta ja Spider Manista. Mainitsin aiemmin, että Gabriel olis elokuvan päähenkilö, mutta kun tarkemmin ajattelee niin se vois ihan yhtä hyvin olla myös isä Henry.

Kaikkiaan miulla ei oo tuosta elokuvasta oikein mitään pahaa sanottavaa, se oli tosi sydämellinen ja ihana. Varsinkin jos on kiinnostunu 60-luvusta, hipeistä ja rockista niin suosittelen kyllä tosi isosti tuon leffan kattomista, mie tykkäsin. Oli myös ihana seurata kuinka isän ja pojan suhde vaan lähenee ja lähenee loppua kohden.

Miun on vielä pakko lisätä tähän loppuun biisi joka myös elokuvassa soi, mutta josta tykkään hirveesti muutenkin, eli:

Buffalo Springfield - For What It's Worth:

(Kuvan lähde: www.imdb.com)

Positiivisempia leffakokemuksia

Kävimme tänään kaveriporukalla katsomassa elokuvan Only Lovers Left Alive. Elokuva oli loistava, mutta samaa ei voi taas sanoa salista. Vaikka tämä sali oli huomattavasti paljon paljon parempi, niin yksi pieni vika siinä kuitenkin oli: viereisen salin tehosteet oli niin kovat, että ne jyris meidänkin salissa. Vähän vaikee selittää, mutta elokuvaa häiritsi semmoset järjettömät bassojytinät, tiedättekö? Kuitenkin jäi kivat fiilikset, kun elokuva oli niin mielettömän hieno ja ihana ja mahtava.

Leffa kertoo vampyyripariskunnasta, Adamista (Tom Hiddleston) ja Evestä (Tilda Swinton) jotka ovat olleet vuosisatoja yhdessä. Adam on underground-muusikko ja synkistelevä romantikko joka asuu elokuvan alussa yksin asunnossaan Detroitissa. Adamin apuna häärää "zombi" Ian (Anton Yelchin) Eve taas asuu maapallon toisella puolella Tangerissa, mutta hän lentää Detroitiin rakkaansa luo tämän masentuneisuuden vuoksi. Kuvioihin sotkeutuu jossain välissä myös Even pikkusisko Ava (Mia Wasikowska) joka aiheuttaa päänsärkyä erityisesti Adamille.
Elokuvassa kaikki tapahtuu yöaikaan, joka luo oman ihanan tunnelmansa, samoin matkustelu jota sitäkin on aika paljon.

Tää oli tämmönen hidastempoinen taideleffa jossa on kuitenkin huumoriakin mukana, just sellanen mistä mie tykkään siis. (Ja olihan tässä tietysti miun lempinäyttelijäkin) mutta erityisesti tykkäsin tästä leffasta sen tunnelman takia, miulle tuli sitä kattoessa samanlainen olo kun sillon kun matkustaa ulkomaille tai kun kävelee kaupungilla yöllä, semmonen... Että kaikki on vaan kaunista, arvoituksellista ja ihanaa! Musiikki oli tietenkin piste iin päälle.

(Kuvan lähde: www.horrorpedia.com)

Vissiin jotain vitamiineja...

...Saa pirtelöistä, joita nyt voin jopa tehdä, koska ostin vihdoin sauvasekoittimen! Tai eilen ostin, ja tänään oon tehny jo kaks pirtelöö. Välissä tosin piti käydä kaupasta ostamassa pakastemarjoja, että saa vähän vaihtelua. Pirtelöiden tekeminen on vaan niin helppoa, vähän jotain kauraleseitä ja jotain banaania vaikka ja sitte jogurttia voi laittaa kaans... Ja hunajaa  ja marjoja ja appelsiinimehua vaikka. Ja aina tulee hyvää!

Viimeaikaisiin hurahduksiin lukeutuu pirtelöiden lisäksi mm. jättiläisrobotit. Joo-o. Jännä miten aina välillä löytää tommosia uusia hienoja juttuja. Katsottiin eilen kavereiden kanssa Pacific Rim, ja miulle tuli siitä ymmärrettävästikin mieleen yksi ikivanha peli (One Must Fall 2097) jota veljien kanssa ollaan pelattu. Tosin en tiedä selittääkö se kokonaan miun innostuksen aiheeseen, vai johtuuko se jostain ihan muusta. Mutta toisaalta ei sillä oo mitään väliä mistä se johtuu, koska miusta se on vaan jotenkin hirmu siistiä! Ja vaikka se leffa ei juonellisesti ollu maailman paras niin visuaalisesti se oli kyllä ihan huippu.

Viimeaikoina oon käyttäny myös vähän liikaa rahaa. Esimerkiksi päädyin eilen ostamaan parikin heräteostosta, ensin tämän:

söpön pöllöpenaalin, josta maksoin sitten 16€. Jipii. Mutta en voinu olla toisaalta ostamattakaan kun harvoin jotain tommosta söpöö kävelee vastaan. www.arkkikauppa.com <--Tuolla on kaikkea muutakin kivaa ja söpöä. Katsokaa jos kiinnostaa! Niin tosiaan sitten se toinen heräteostos... Ostin siis keltaisen lävikön. Ihan vaan siitä syystä, että se oli niin söpö. Ja toisaalta siksikin kun se oli alennuksessa. Ja no joo kyllä mie oikeesti tarviinki sellasen.

Ehkä. Luulisin.

Kotoisa sunnuntai-ilta

Sunnuntai on mennyt mukavasti. Nukuin aamulla myöhään ja olen oleskellut mukavissa vaatteissa, harmitellen samalla, etten Joensuussa ostanut erästä kukallista hametta. Ehkä semmonen samanlainen löytyis täältä?

Ulkona on pakkasta ja sehän kelpaa miulle, saan vihdoin käyttää miun uutta talvitakkia. Täällä on jopa lunta pitkästä aikaa! Kävin ulkona peräti sen verran, että kävin ostamassa Anttilasta valkoista koristehiekkaa. Laitoin sitä sitten tyhjään lasipurkkiin ja heitin sen perään tuoksukynttilän. Tein vielä valkoisesta mohairlangasta rusetin sen ympärille ja nyt olenkin oikein iloinen.

A Single Man on miun lempielokuva.Tajusin sen tänään. Voin kattoo sen vaikka kuinka monta kertaa enkä ikinä kyllästy.

Onneksi nyt voi vielä katella elokuvia ja puuhailla muitakin juttuja kaikessa rauhassa kun koulu ei oo vielä kunnolla alkanu. Huomenna pitäis taas herätä aiemmin...
_______________________________________________________________________________

P.S
Ostin eilen peilin, mutta sitä ei saa seinälle koska miulla ei oo koukkuja.

Thor jee jee

Thor 2 : The Dark World on nyt nähty hyvässä seurassa. Sitä ennen oli muutama tunti koulua, ja oli jotenkin hauska taas huomata miten hyvä yhteishenki meillä kiko-ryhmän kanssa on. Jotenkin hassua kun tuntuu siltä niinku oltais niiden ihmisten kanssa tunnettu paljon pidempäänkin ku vaan tämä syksy!Kai se sitten johtuu siitä, että ollaan niin samanhenkisiä kaikki, mutta tosi hauskaa on aina tunneilla, varsinkin niillä vähän epämieluisammilla kuten ruotsin ja tietojenkäsittelyn.

Mutta siitä elokuvasta... En ehkä oo paras suosittelija, varsinkin kun miun huomio kiinnittyy aina erityisesti Tom Hiddlestonin esittämään Lokiin, (kuten myös tässä elokuvassa Christopher Ecclestonin esittämään pääpahikseen Malekithiin) mutta kyllä se kaikkiaan oli tosi viihdyttävä ja hauska elokuva. Jotain kertoo myös varmaan se, että meidän ryhmästä pari tyyppiä oli nähny kyseisen elokuvan jo torstaina ensi-illassa, mutta lähtivät vielä tänään kattomaan sitä uudestaan. Nii, että jos ette oo vielä käyneet kattomassa niin hus hus! Eka Thor ja Avengers ois tietysti ihan hyvä olla katottuna ennen tätä leffaa mutta nii. 

Nii! Että ei kai miulla sitte ollu hirveesti muuta kerrottavaa. Innostuin tästä leffasta taas niin paljon, että haluisin sen ihan omaks, nii, että voin katella sitä itekseni millon vaan. Toisaalta haluisin myös semmosen kivan Avengers-boxin... Nii sitä vaan, että jos joku miettii mitä hankkii miulle joululahjaks nii siinä pari vinkkiä. ;) Pörrösukat on kans kivoja.

Kuva täältä.

Kari-gurashi no Arrietti

Eli Kätkijät.

Olin tänään melkein ahkera ja pesin paljon pyykkiä, ja koin sitten tarpeelliseksi jotenkin palkita itseäni. Miettiessäni mitkä paikat tänään voisi olla auki, keksin Filmtownin, ja koska miun teki muutenkin mieli jotain hyvää, niin suuntasin sitten sinne. Ei miulla oikeesti ois ollu varaa leffan vuokraamiseen, saati karkin ostamiseen, mutta en sitten lopulta voinu itelleni taas mitään. Kiertelin melko pitkään siellä, koska miulla ei ollu mitään hajua mitä halusin kattoa. Mietin jopa hetken, että ostaisinko sieltä omaksi jonkun elokuvan, mutta se ois ollu tietysti vuokraamista kalliimpaa. Sitä paitsi, ei siellä ollu mitään kivoja leffoja edes myytävänä. Olin jo luovuttamaisillani kun mitään ei tahtonu löytyä, olin itse asiassa jo kävelemässä pois koko liikkeestä kun satuin sitten vilkaisemaan vielä ihan vaan ohimennen jotain hyllyä, jossa sitten oli tuo Kätkijät-elokuva. Miun on pitäny kattoo se jo piiiitkän aikaa, varmaan jo pari vuotta. Nyt sitten vihdoin sain aikaseks kattoo sen.

Ja voi kun se on niin ihana!

Tulin tuosta elokuvasta vaan hirmu iloseks, ja siitä tuli tavallaan semmonen samanlainen olo kun Onnelin ja Annelin lukemisesta. Vähän vaikee selittää. (Wää!)

"Pikkuruinen perhe asustaa piilossa taianomaisessa puutarhassa sijaitsevan suuren huvilan lattialautojen alla. Kun nuori poika muuttaa taloon, perheen uhmakas pikkutyttö Arietta ei välitä vanhempiensa varoituksista ja tulee huomatuksi. Tästä alkaa uusi ystävyys." (lainaus täältä)

Taisin tässä muuten keksiä mitä annan siskontytölle joululahjaks.

 (Gifit täältä ja täältä.)

"It's Cosette!"

Ensimmäisenä tekisi mieli kertoilla kämpästäni, mutta koska miulla ei oo kameraa niin en taida. Paitsi että täällä on paljon kortteja ja julisteita ja muita kuvia seinillä, pari mattoa lattialla ja kamalasti sotkua vaikka olen asunut täällä vasta vajaan viikon.

Eilen kiertelin vähän uudessa kaupungissani. Löysin SPR:n kirpparin ja katselin mattoja, mutta ne olivat kaikki ehkä vähän liian isoja miun pieneen kämppään. Kävin kirjastossa hakemassa kirjastokortin, ja katselin vähän paikkoja. Seinäjoen kirjasto on hieno! Siellä oli esimerkiksi mukavan näköisiä, pehmustettuja kolosia jonne voi käpertyä lukemaan tai muuten vaan istuskelemaan. Sen jälkeen pyöriskelin kaupungilla etsien rautakauppaa, mutta löysinkin sen sijaan kirjakaupan, josta ostin pari postikorttia, joista toinen lähti kaverille Turkuun ja toinen löysi tiensä seinälleni, yllättäen. Lisäksi ostin päiväkirjan, ja sain ostoksistani jopa euron opiskelija-alennuksen kun sellaista kysyin! Ihan mukavaa olla taas opiskelija vuoden työttömyyden jälkeen. Sen jälkeen taapersinkin ruokakauppaan ja takaisin kämpille syömään jotain, kun en ollut koko päivänä vielä syönyt mitään.

Vähän aikaa oleskelin kämpilläni, mutta sitten oli taas pakko lähteä asioille. Vein kortin postiin, ja poikkesin Clas Ohlsonille ostamaan ruuvimeisselin, (tuolin istuin piti ruuvata paikoilleen). Paluumatkalla poikkesin vielä Filmtowniin jonka olin löytänyt ihan vahingossa, ja hetken etsiskeltyäni löysin sieltä Les Misérablesin, jota en vielä ollut nähnyt, ostin sen (ihan ikiomaksi!) ja palasin taas kämpälle lepäilemään ja ihmettelemään.

Hirveästi olisin jo siinä vaiheessa halunnut katsoa Les Misin, mutta kammottava pitsanhimo iski, eikä miulla sitten lopulta ollut muita vaihtoehtoja kuin käydä vielä kaupassa ja kotipizzassa. Vihdoin pääsin kuitenkin katsomaan musikaalia ja voi jestas miten hyvä se oli! Siitä tuli mahdollisesti yksi miun lempielokuvista.

Näyttelijät oli aivan loistavia, musiikki oli upeaa -itse asiassa miun tekis mieli katsoa se elokuva vielä uudestaan tänään. Visuaalisesti se oli kans aaivan maaaaaahtava. Nii että kattokaa ihmeessä jos ette oo vielä kattonu. Mie ainaki tykkäsin hirmusen kovasti niin ku varmaan jo tajusitte. Jee.