Ja tää ei ollu mitään sarkasmia, oli nimittäin oikesti ihana ilma. Sato vettä ja oli harmaata.
Mietin kirjastolta kotiin kävellessäni, että oon ehkä vähän kummallinen, kun auringonpaiste ei vaan saa miussa aikaan semmosta samanlaista tunnetta kun sadeilma. Vaikka kyllä minuukin tietysti jatkuva sade alkaa jossain vaiheessa nyppiä, myönnetään, mutta tämmönen yksittäinen harmaa päivä tuntuu vaan piristävän!
Vaikka oonhan muutenkin vähän outo kun tykkään myös asua yksin.
Nyt istun sohvalla villasukat jalassa ja kuuntelen tätä:
Tuo kappale sopii tunnelmaltaan erinomaisesti tähän päivään. Jostain syystä se sai miut myös vetistelemään, enkä ihan täysin tiedä, että miks. Kai siinä on jotain semmosta jännää nostalgiaa, vaikka en mikään varsinainen Aku Ankka/ Roope Ankka-fani olekaan. Toisaalta, oon tietysti ollu joskus yläasteella ihan hirmuinen Tuomas-fani, että se saattaa enemmänkin selittää. Nuo laulun sanatkin on ihan mielettömät:
Story of your life
Time of solitude and strife
Freedom of open road
Hope, and many miles to go
Promises to keep
Countless goldfields to reap
To be rich is to seek
To relive a memory
-----
P.S. Viiko vielä täällä, sitten pääsen käymään kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti