Parasta juuri nyt...

1. Yksin oleminen
- Oltuani viimeiset kolme ja puoli kuukautta porukoiden luona en ole juurikaan saanut olla yksin. On ihanaa kun saa rytmittää elämänsä täydellisesti sillä tavalla kuin itse haluaa. Nyt kun kämppäkaverinikaan ei ole vielä tullut on oleilu tosi rentoa.

2. Kynttilät
-Siitäkin huolimatta, että pimeästä on omat haittansa niin on aivan ihanaa poltella iltaisin tuoksukynttilöitä.

3. Alkava syksy
-Onko mitään parempaa kuin huomata, että lehdet on alkaneet värjäytyä kauniisti ja tipahdella puista?

4. Tee.
-Tarkemmin sanottuna Clipperin citrus & echinacea green tea (vihreä tee sitrusmaulla ja echinacea-juurella). Harmillista kyllä, join sen loppuun!

5. Damian Dibbenin romaani Historian vartijat: Myrsky nousee
-Siitä tosin kerron jossain vaiheessa enemmän kirjablogissani.

6. Tällainen rento fiilistelymusiikki:

Tämän hetken TOP10 -kappaleet

Kirjablogiini sain lähteestä X kirja-aiheisen haasteen jonka lähetin eteen päin blogille Y, jolta sain takaisin hieman muunnellun haasteen. Haasteena oli muun muassa tehdä blogipostaus tämän hetken kymmenestä suosikkikappaleesta, ja sehän vain käy! Saanpahan kirjoiteltua jotain tänne toiseenkin blogiini.

Oon linkittäny biisit tuonne tekstin sekaan, eli siitä vaan klikkailemaan niin pääsee heti kuuntelemaan mitä tällä hetkellä tykkään erityisesti kuunnella. Ainakin jos nää linkit vielä toimii senkin jälkeen kun oon ne tänne laittanu. Jos nyt ainakin jonkin aikaa...

1. Ehdoton ykkössuosikkini on Beyoncén uuden Lemonade-albumin (jonka juuri tänään sain postissa!) kuudes raita Daddy Lessons. Tästä biisistä en ainakaan Youtubessa löytänyt kuin live-taltiointeja ja muutamia covereita. Mutta tässä esimerkiksi yksi keikkataltiointi.

2. Toisena suosikkina Seinabo Seyn River. Tuon biisin alku on jo semmonen että se oikein imasee mukaansa. Ah, niin hyvä! Ei muuta sanottavaa.

3.-4. Happoradio - Pohtija (Myös saman bändin Ottaisitko silti minut). Happoradion biisien sanotukset on aivan mahtavia: Puhuivat koulussa ilmastonmuutoksesta, että jos sulaa jäätiköt niin kohta täällä uidaan...

5. Alma- Karma. Tää oli miulla jossain vaiheessa ihan jatkuvassa soitossa. Nyt se on jo vähän jääny vähemmälle. Jotenkin kuvittelin ensin, että tää on joku brittiläinen naislaulaja, mutta ei kun ihan suomalainen! Mielettömän hieno ääni, ei jotenkin uskois, että Suomestakin löytyy noin kansainväliseltä kuulostavia laulajia. Jos tiedätte mitä tarkoitan.

6.-7.(Nyt alkaa käydä jo vähän hankalaksi) Laitan monta biisiä samaan koska nää on kaikki samalta artistilta: LP- Lost On You ja Muddy Waters. Tätä artistia en ois ikinä löytäny ilman Orange Is the New Blackin uusinta kautta. Sen sarjan soundtrack on kyllä muutenkin tarjonnu miulle monipuolisesti kaikkea mielenkiintoista kuunneltavaa.

8. Paleface- Maan tapa. Tässäkin ne sanat on se juttu:

Suutari pysyköön lestissään, pussyboyt pysyköön loitolla.
Ostin kirpputorilta ihmisen sielun ja myin sen netissä voitolla.
Myin Emiraateille Elvis Presleyn, hiihtohissit ja palatsit.
Myin Elginin marmorit tarjoushintaan, kreikkalaisille salaatit.

9. Kent- La Belle Epogue. Jatketaan samalla teemalla, tässäkin on nimittäin ihan mahtavat sanat. Ja jopa tarpeeks yksinkertaiset, että miunkin surkeella ruotsin kielen taidolla ymmärtää suunnilleen kaiken. Tää on myös semmonen suosikki joka aina toisinaan nousee uudestaan pinnalle ja josta kuitenkin aina jaksaa tykätä tosi paljon. Jag är alla vapen vi exporterat, jag är soldaterna vid byarna, jag är minorna.

10. Notre Dame de Paris-musikaali - Les Cloches. Oikeastaan koko tuo musikaali on kuuntelemisen arvoinen, mutta jostain syystä etenkin tuo biisi on semmonen josta tykkään tosi paljon. En osaa ranskaa, mutta onneks taitava tiedonhankkija löytää netistä myös englanninkieliset sanat. ;)

Siinäpä se sitten oikeastaan jo olikin! Toivottavasti tästä löytyisi semmoista musiikkia mikä myös muita voisi kiinnostaa. Ja vaikka jotain ihan uusiakin tuttavuuksia?

Taas uusi

Eilen (kun minun olisi pitänyt tehdä opinnäytetyön haastattelujen litterointia) keksin perustaa uuden blogin. Olin jo jonkin aikaa pohtinut, että voisin aloittaa oman blogin lukemilleni kirjoille ja eilen sen sitten tein. Jos kirjavinkit yms. kiinnostavat laajemmin, niin täältä pääsee niitä lukemaan!

Siellä kerron aiheesta vähän enemmänkin. 
Heippaa!

"Kenen on syy? Niin, kenen sitten ellei meidän?"

Mikä? - Tšernobylista nousee rukous (Tšernobylskaja molitva. Hronika buduštšego)
Kuka? - Svetlana Aleksijevitš
Milloin? - 1997 (suomeksi 2000)
Pituus? - 287 s.
Mitä erikoista? -Kirjailija sai vuonna 2015 Kirjallisuuden Nobel-palkinnon

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------


En tienny haluavani lukea tällaisen kirjan, ennen kuin satuin näkemään Facebookissa Kirjasampo.fi:n vinkkauksen 26.4. kun Tšernobylin onnettomuudesta oli kulunut tasan 30 vuotta. Vinkki sai minut kiinnostumaan kirjasta niin paljon, että katsoin heti saman tien olisiko tuo kyseinen kirja Seinäjoen pääkirjastossa lainattavissa. Olisin tosiaan halunnut päästä lukemaan sitä kirjaa heti samana päivänä, mutta harmikseni kaikki kappaleet pääkirjastolla olivat lainassa. Tyydyin kohtalooni, varasin kirjan pääkirjastolle ja varauduin odottamaan kirjan saapumista pahimmassa tapauksessa viikkoja. Myöhemmin samana päivänä korkeakoulukirjasto kuitenkin vinkkasi samasta kirjasta. Kampuskirjastolla teos oli paikalla, jolloin tietysti aivan innoissani varasin sen ja lähdin heti hakemaan -rankasta sateesta huolimatta. Sitten liimauduinkin tuohon kirjaan viikoksi, enkä olisi malttanut olla puhumatta siitä kaikille ja koko ajan.

Tšernobyl on ollut minulle aina jotenkin semmoinen iso kysymysmerkki. Johtuu kenties siitäkin, että olen syntynyt vasta 1993. Aihe on kyllä kiinnostanut minua, mutta sitä ei vain ole paljoa käsitelty missään, enkä ole sitten innostunu ottamaan siitä itsekään selvää. Se on ollut semmoinen mystinen ja pelottava asia jota ei ole täysin ymmärtänyt, mutta joka kuitenkin on vaikuttanut myös Suomeen ja on sen vuoksi kiinnostanut minua. En tiedä vieläkään aivan täysin mitä siinä ydinvoimalan onnettomuudessa oikeastaan oli tapahtunut ja mitä se oli käytännössä aiheuttanut. Sitten taas toisaalta, ei kai kukaan vieläkään ihan täysin ymmärrä mitä vaikutuksia tuolla ydinräjähdyksellä on. Se onkin yksi Aleksijevitšin teoksessa usein toistuva ajatus: Tšernobylia ei ole unohdettu, sitä vain ei ole ymmärretty.

Teoksen ei ole tarkoituskaan kertoa yksityiskohtaisesti siitä mitä voimalassa on ennen räjähdystä tapahtunut, kuka oli syyllinen tai kuinka monta tonnia hiekkaa palon sammuttamiseen (tai peittämiseen?) tarvittiin. Enkä Tšernobylin taustoista ajatellut kertoa tässä muuten minäkään, sillä jokainen jota asia kiinnostaa voi etsiä tietoa netistä (Itse tutkin esimerkiksi Elävää arkistoa). Aleksijevitš on halunnut antaa kirjassaan äänen niille ihmisille joiden elämää Tšernobyl on jotenkin koskettanut: kotinsa menettäneille evakoille, lapsille, korjaustöissä mukana olleille, sotilaille, toimittajille...

Romaani koostuu kirjailijan tekemistä kymmenien ihmisten haastatteluista, jotka Aleksejevitvš on sitten muokannut kaunokirjallisempaan muotoon kymmenen vuoden aikana. Teos alkaa vaikuttavasti ydinvoimalan paloa sammuttamassa olleen palomiehen vaimon kertomuksella. Alku oli itse asiassa niin kauheata ja riipivää luettavaa, että huomasin pitäväni kättä kauhusta avautuneen suuni peittona suurimman osan ajasta, etenkin loppupuolella kun vaimo kuvaa miehensä hidasta ja tuskallista kuolemaa.

Yksi piirre mikä minua kirjassa kiinnosti aivan erityisesti, oli Neuvostoliitto. Kirjan ilmestyessä Neuvostoliitto oli tietenkin jo hajonnut, mutta neuvostoihminen ei ole oikeastaan vieläkään hävinnyt yhtään mihinkään. Se, miten asiat onnettomuuden sattuessa hoidettiin ja jätettiin hoitamatta kiinnostavat minua. Samoin kuin usean ihmisen puheenvuorossa toistunut neuvostoihmisen usko fatalismiin ja luotto päättäjiin sekä poliittiseen järjestelmään. Ihmiset kertovat asioista omalla äänellään, omasta näkäkulmastaan ja sen ansiosta minusta tuntui usein siltä kuin olisin istunut itse näiden ihmisten olohuoneissa kuuntelemassa.

Teos on hyvin runollisesti ja kauniisti kirjoitettu. Eräs koulukaverini luulikin tämän teoksen olevan runokirja, ehkä ainakin osittain sen nimen vuoksi. Tästä teoksesta tuli itse asiassa kenties yksi lempikirjoistani, sillä tässä on oikeastaan kaikki mitä kirjalta haluan:
1. Fakta. Pidän kenties enemmän tietokirjoista kuin fiktiivisestä kirjallisuudesta. Jostakin syystä minua aina häiritsee lukea fiktiivisiä kertomuksia koska ne ei vaan ole tosia. En tiedä mikä siinä sitten on.
2. Tämä on kirjoitettu todella, todella kauniisti.
3. Aihe on niin mielenkiintoinen, että olisin halunnut lukea koko kirjan kerralla.

Loppuhuomioita:
-Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä helpompi minun oli suhtautua. En kauhistellut niin paljoa kirjan loppu- kuin alkupuolella.
-Aivan kirjan loppupuolella minulle itse asiassa iski kiinnostus lähteä käymään itse Tšernobylissa.
-Minulle tuli myös kova hinku lainata kirjailijan toinen suomennettu teos; Sodalla ei ole naisen kasvoja (jonka sitten lainasinkin!).
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Suosittelenko? -Kyllä. Etenkin jos aihe kiinnostaa jo ennestään ja jos ei pelkää hieman ahdistavia kirjoja.
Arvio? ☆☆☆☆☆ (5/5)
Katkelma? -Tämä oli yksi niistä lukuisista kohdista jotka vaikuttivat minuun jotenkin erityisesti:

Pelkään sadetta, sen Tšernobyl on saanut aikaan. Pelkään lunta... Metsiä... Pelko ei ole abstaktio eikä päätelmä vaan henkilökohtainen tunne. Tšernobyl... Se on omassa kodissani... Ja siinä olenossa jota rakastan eniten, omassa pojassani. Hän syntyi keväällä -86... Hän on sairas. Eläimet, jopa torakat, tietävät, montako jälkeläistä ne synnyttävät ja milloin on synntyttämisen aika. Ihmiset eivät siihen pysty, koska luoja ei ole antanut heille ennalta aavistamisen kykyä. Jokin aika sitten luin lehdistä, että vuonna -93 pelkästään meillä täällä Valko-Venäjällä tehtiin 200 000 aborttia. Yleisin syy niihin oli Tšernobyl. Elämme tuon pelon kanssa kaikkialla... Luonto on tavallaan käpertynyt kokoon odottamaan. Kunnes aika täyttyy.