torstai 23. lokakuuta 2014

Verta pakkiin

Saan harvoin mitään aikaan, mutta tänään sain, sillä meidän koululla oli tänään verenluovutustempaus jonka tarkoituksena oli alentaa kynnystä luovuttaa. Erään kaverin kanssa tosin pohdittiin, että jos oltaisiin ekaa kertaa luovuttamassa, niin kynnys saattaisi olla jopa korkeampi, koska verenluovutus tapahtui semmoisessa lasiseinäisessä luokkahuoneessa jonne kaikki käytävällä kulkijat näki sisälle. Sitä paitsi tilanne oli huomattavasti sekavampi kuin jossain veripalvelun omissa tiloissa. Olen siis luovuttaut verta kerran aiemminkin enkä siksi tällä kertaa jännittänyt ihan niin paljoa. Jännitin kuitenkin. Vähäsen. Nyt miulla on kuitenkin rautatabletteja ja kipeä kyynärtaive, ja on miulla kai ihan hyvä olokin kun olin kerrankin ihan oikeesti hyödyksi jollekin.

Docventuresilla on muuten sopivasti aiheeseen liittyvä video joka kannattaa katsastaa: http://areena.yle.fi/tv/2381640 Kannattaa mennä luovuttamaan jos vaan voi! Se on hassulla tavalla ihan kivaa. Ainakin jälkeen päin.

Mutta siinäpä se oikeastaan. Syysloma meni nopeasti ja nyt odottelen lähinnä joulua että pääsee taas kotiin. Kiinnostus koultehtäviä kohtaan hupeni entisestään lomalla ja nyt tuntuu erittäin vastenmieliseltä tehdä mitään koulujuttuja, joita muuten riittää ihan mukavasti taas yllättäen. Muutenkaan ei oikein mikään kiinnosta ja aamullakin on vaikea herätä kun ulkona on pimeää. Mutta kyllä tää ehkä vielä iloksi muuttuu. Tai jos ei niin kyllä tää ainakin jossain vaiheessa vähän helpottuu.

Maanantaina menen muuten kahden kaverin kanssa Lapualle opettamaan 3-4-luokkalaisille kirjaston käyttöä, ja se vähän jännittää. Meillä on menossa kirjastopedagogiikan ja mediakasvatuksen kurssi, se siis selittää, miksi pitää semmoista oppituntia mennä pitämään. Mutta kirjoitan ehkä sen jälkeen tänne jotain mukavaa, koska miulla on kuvia Lapuan kirjastosta (käytiin siellä tutustumassa ennen lomaa), ja se on tosi kiva ja hieno kirjasto.

2 kommenttia:

  1. Minä voisin ehkä jopa harkitakin ryhtyä ensiluovuttajaksi jos veripalvelu tulisi toistekin koululle :)
    Tehtävää tosiaan riittää ja mitään ei silti huvita tehdä, paitsi laulaa joululauluja xD Kotona Tampereella odottaisi jo vuoden ensimmäinen joululehti :D mutta joudun odottamaan vielä pari viikkoa ainakin ennen kuin pääsen kotiin ja saan sen käsiini.

    -Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti järjestävät vielä toistekin tuollaisen luovutustapahtuman, oli kyllä ihan jees.

      Joulu jaksaa kyllä piristää, joka vuosi oon siitä samalla tavalla innoissani. Hommatkin häviää tietysti tekemällä mutta on se vaan jotenkin niin vaikeeta alottaa. D:

      Poista