sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Paluu arkeen, lempikaupunkiin ja blogimaailmaan

On taas tapahtunu paljon sen jälkeen kun viimeksi oon kirjoitellu tänne miun pikku blogiin. Oon muuttau Seinäjoelta Savonlinnaan (tosin valitettavasti vain väliaikaisesti), oon työharjottelussa kirjastossa ja oon saanu sen myötä kunnollisen päivärytmin jonka ansiosta oon tavallista pirteempi ja jaksavampi.

Oon ollu harjoittelun alettua tosiaan hirmu reipas ja herään viikonloppuisinkin jo yhdeksän aikoihin. Ehkä osa energisyydestä selittyy myös ihan vaan sillä, että asun lempikaupungissani. Eilen kun kävelin vesisateessa keskustan tuntumassa, niin totesin taas ihastuksissani rakastavani Savonlinnaa ihan hirveesti. Vaikka joudun muuttamaan takas Seinäjoelle vasta tammikuussa, niin minuu harmittaa se toisinaan jo nyt. Enemmän kuitenkin nautin siitä, että saan asua edes viisi kuukautta täällä. Sitä paitsi miulla on ollu tosi hyvä tuuri työharjoittelupaikan suhteen -paitsi, että saan palkkaa koko harjotteluajalta, niin kaikki työkaverit on mukavia ja pääsen tekemään kaikkea tosi monipuolisesti. Kirjastokin on just sopivasti iso, että opin kyllä paljon uutta.

Harjoittelu alkoi tosiaan jo kolmisen viikkoa sitten, ja siitäkin huolimatta, että eka päivä ois voinu mennä ehkä paremminkin, niin oon nyt päässy hyvin kärryille työnteosta. Kirjasto on jotenkin herkullinen paikka olla töissä: koko ajan löytää jotain tosi mielenkiintoista luettavaa tai katsottavaa. Miulla onkin jo melko pitkä lista luettavista kirjoista. Tykkään myös asiakaspalvelutyöstä, ihmiset on yllättävän ilosia aina kun niille löytää just semmosen kirjan mitä ne on ollu ettimässä.

Oon tähän mennessä tutustunu lähinnä aikuistenosastoon ja ollu sen asiakaspalvelupisteessä, tehny tiedonhakuja ja muuta. Oon kasannu jo paria näyttelyä ja tutustunu kaukopalveluun ja ensi viikolla pääsen lasten- ja nuortenosastolle.

Lempivuodenaikani syksy lähestyy ja olen siitäkin innoissani!
Tähän loppuun laitan elokuun 25. päivä ottamiani kuvia Sulosaaresta, joka on melkein miun takapihalla:


2 kommenttia:

  1. Kirjastossa työskentely on kyl oikeesti jotenkin ihan äärimmäisen kivaa!! Tykkään itekin ihan tosi kovasti. Parasta on just se kun ihmiset palauttaa tai lainaa kirjoja niin sit voi vaan kehitellä mielessään tarinoita niiden elämästä ja elämäntilanteesta :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä ihan hauska kun melkei puolihuomaamatta alkaa miettiä esim., että "onkohan toi joutunu tekemisiin narsistin kanssa kun se haluu se aihealueen kirjoja..." ;D

      Poista