"Ja ilman kuuta ja aurinkoa, tämä maailma pimiä on"

Savonlinnaankin satoi vihdoin vähän lunta ja miun piti sen vuoksi kävellä töihin sen sijaan, että oisin menny pyörällä. Oon kuunnellu Rajatonta ja mietiskelly aina vähän tulevaa joulua (Kaipaava on aivan ihana). Työharjoittelu on ihan kohta ohi ja muutto Seinäjoelle odottaa reilun kuukauden päässä. Yritän suhtautua Seinäjoelle muuttoon optimistisesti, Savonlinnassa vietetty aika ehkä antaa voimia ainakin kesään asti. Kesän voinkin viettää sitten jossain muualla kuin Seinäjoella. Mie en ihan tosiaan osaa sanoo miks vihaan Seinäjokee niin paljon.

Joulun odottaminen on kyllä ihanan kutittavaa.... Hah, jännä muuten. Heti kun kirjoitin "kutittava" miun tatuointia alko kutittaa. Nii-in! Miulla on tatuointi, semmonen minkä oon jo pitkän aikaa halunnu. Herrasmieskettu. Se ei tosin oo ihan vielä täysin valmis, viikon päästä sitten. Miun elämässä on nyt paljon uutta ja jännää, aloitin viime viikolla nimittäin potkunyrkkeilyn intensiivikurssinkin. Siellä on ollu yllättävän kivaa, joskin miulla on vieläkin takareidet vähän hapoilla. Mutta astuinpas omalta mukavuusalueeltani ja kehityin taas vähän ihmisenä.

Löysin tänään muuten täydellisen keijumekon! Harmi vaan, ettei tää kuva tee sille oikeutta. Hieno helma ei näy kunnolla ja sohvalla on vähän liikaakin tavaraa. Ehkä siitä kuitenkin idean saa. Tai jos ei saa ideaa niin ainakin näätte miten paljon miun hiukset on kasvanu, hui! Tää mekko on vielä kaiken lisäks jouluisen vihreä, joten sekin saa miun joulutuntosarvet kutisemaan ihanasti. Höhö.

En muuten tiedä miten Adelen uusi levy vaikutti miun alitajuntaan kun ostin tuon mekon... Nyt kun asiaa nimittäin hieman mietin, niin on aika adelemainen mekko.


P.S. Million years ago ♥

Valopilkkuja pimeässä

Miulla on harvoin huonoja päiviä. Eilen oli yks semmonen. Yritin kyllä ajatella positiivisesti siitäkin huolimatta ja järkeilin, että myös huonoja päiviä on elämässä pakko olla aina toisinaan.Miulla on sitä paitsi ollu niin paljon hyviä päiviä putkeen, että oli ehkä toisaalta helpompi käsitellä tuon yhen huonomman päivän tuntemukset. Miulla oli joka tapauksessa vieä tänä tänäänkin, heti herättyäni vähän kurja olo. Jostain syystä aloin katella kännykästä ottamiani kuvia ja jotenkin koin siinä semmoisen helpotuksen tunteen. Oon ottanu viime aikoina tosi paljon semmosia kuvia joista tulee puhtaasti vaan hyvä mieli, koska ne on otettu semmosella hetkellä kun oon ollu jotekin erityisen onnellinen. Laitanpa ne kuvat nyt teille tähän, koska vaikka se onkin klisee niin kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Eli tässä kuvia joiden ottamishetkellä oon ollu pakahtumaisilla onnen tunteeseen. Joukossa on myös yksi video, sekä kaverin ottamia kuvia (kolme viimeistä):

 

Oon ollu pimeästä huolimatta kauheen reipas ja jaksavainen. Eilenkin neuloin, leivoin, kirjoitin, piirsin ja luin. Toissailtana kävin jopa kävelemässä töiden jälkeen. Näidenhän pitäis olla ihan normaaleja harrastuksia, eikä siinä pitäis olla mitään erikoista, että jaksaa tehä noita asioita. Kuitenkin kun ajattelen marraskuuta vuosi sitten, niin jaksaminen oli vähän toisenlaista. Mutta toisaalta, eihän se pimeä masennusta aiheuta vaan ympäristö. Oon ollu tänä syksynä ehkä poikkeuksellisen onnellinen.

Hirveen kiva nostalgialauantai

Tähän tekstiin tulee enimmäkseen kuvia, sillä niitä otettiin kaverin kanssa lauantaina paljon. Oli aurinkoinen ja lämmin ilma ja vietettiin melkein koko päivä toistemme seurassa. Kierrettiin ensin Olavinlinnan lähellä ja sen sisäpihoilla myös. Olin linnassa ekaa kertaa sillä tavalla, että pääs oikeesti liikkumaan melko vapaasti vähän joka paikassa. Ilta meni taas niin, että syötiin lettuja ja katselletiin kaikkee mukavaa kuten Gilmoren tyttöjä ja Disneyn Oliver ja kumppanit.

Oliver ja kumppanit sai meidät molemmat niin kovan nostalgia-aallon valtaan, että loppuaika menikin kuunnellessa vanhojen lastenohjelmien alkutunnareita: Nalle Puh, Tikun ja Takun pelastuspartio, Pinky and the Brain, Ankronikka... Niitähän on vaikka kuinka. Nostalgiafiilistä tuli tosiaan myös siitä että lähdettiin kahdestaan kuvailemaan Olavinlinnan läheisyyteen. Tehtiin lukiossa aika paljon tommosia kuvausreissuja kahdestaan. Räpsittiin kuvia lähinnä toisistamme, joten saatte miustakin kerrankin jotain muita kuin selfie-kuvia.

Lähdettiin kävelemään torilta linnalle päin ja pysähdyttiin jonkin matkan päässä istumaan. Miun ilme kenties kertoo kuinka paljon tykkäsin istua tuolla tavalla laiturilla. Koko ajan pelotti että tipun veteen. Tai että tiputan sinne puhelimet tai aurinkolasit tai jotain muuta. En kauheesti tykkää vedestä. Ainakaan jos se on syvää ja mustaa. Tuosta lähdettiin jonkin ajan päästä kävelemään linnalle päin. Nähtiin muuten paljon sorsia:

Oon käyny Olavinlinnassa muutamia kertoja aiemminkin, mutta nyt pääsin tosiaan ekaa kertaa kulkemaan siellä melko vapaasti. Siellä oli jonkun verran muitakin ihmisiä, enimmäkseen turisteja. Mukavan hiljaista siellä oli kuitenkin, silleen, että saatiin ihan omassa rauhassa kuljeskella ja keskustella.

 Olin kesän jälkeen vähän lukossa, silleen henkisesti. En tiiä osaanko selittää kovin hyvin, mutta miulla oli joku rajotin päällä. Nyt huomasin että osaan pitkästä aikaa pitää aidosti hauskaa ja asettaa itteni ehkä enemmän naurunalaiseksi. Vaikee selittää, mutta olin tavallaan vapautunu niin, että tuntu taas hyvältä hassutella.

Kyllä Savonlinna on vaan paras paikka. En tosiaan tiedä miten miun pää kestää vielä ensi vuoden Seinäjoella. No joo... Pitää tietysti ottaa päivä kerrallaan ja elää hetkessä. Nyt on huippua ja sehän on ainoo asia millä on merkitystä. 

Ois miulla tietysti paljon muutakin asiaa

Töissä on oikein kivaa mutta jotenkin sitä loppuviikkoa kohti aina väsyy. Oon onnellinen, että miulla on nyt viikonloppu vapaata. Eikä kirjasto edes ole sunnuntaisin auki, mutta jossain vaiheessa miun kyllä pitää varmaan mennä lauantaina töihin.

Tällä viikolla miulla oli muuten ensimmäiset iltavuorot. Ne alkaa noin 12:30 ja loppuu vähän seitsemän jälkeen. Miun unirytmi on kuitenkin jo niin tottunu aamuvuoroihin, että herään joka tapauksessa aamuisin viimeistään kahdeksalta (myös viikonloppuisin). Eikä aamulla mitään järkevää jaksa tai ehdi tehdä niin tuntuu että aika menee vähän hukkaan. Ehkä oonkin ollu just niiden iltavuorojen takia tän viikon niin uupunu. On se vaan yllättävän rankkaa kun yhtenä iltana pitää olla seitsemään töissä ja seuraavana aamuna mennä taas kaheksaks. En valita, mutta oon vaan tehny semmosen huomion. Tykkään tuosta työstä edelleen ja pääsen tekemään tosi monipuolisesti vähän kaikkee.

Tänään pääsin nauttimaan myös harjoittelupalkan mukanaan tuomista iloista. En oikein oo ikinä osannu käyttää rahaa kovin huolettomasti, ja ehkä mie oon ollukin ihan hirveen pihi. Mutta toisaalta sille on ihan hyvä syy, kun en oo saanu paljoo muuta kuin tukia. Nyt kun saa palkkaa niin osaa ottaa huomattavasti rennommin, tänään käytin esimerkiks vaatteisiin paljon enemmän rahaa kun olin alunperin ajatellu. Ostin myös Suomalaisesta kolme korttia miun kokoelmiin. En voinu olla ostamatta kun ne oli niiiiin söpöjä. Tässäpä ne onkin:

Ja piti miun ottaa myös muutama mukataiteellinen ja mukahauska selfie uusista ihanista paidoista (jotka on muuten oikein mukavia ja pehmoisia päällä):

Sen lisäksi, että oon ottanu tänään vähän liikaakin selfieitä, oon myös lukenu Peter Pomerantsevin kirjaa Uuden Venäjän surrealistinen sydän -mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista. Kirjastosta löytää tosiaan kaikkee kivaa ja mielenkiintosta!