Kävin tänään Infossa koska tarvitsin postimerkin. Mutta en kehannut ostaa pelkästään yhtä postimerkkiä, joten ajattelin, että näön vuoksi ainakin kattelen muutakin, ja sitten eksyin ihastelemaan kortteja ja sittten hups ostin pari. Ois siellä ollu kyllä vaikka kuinka monta muutaki hienoo korttia mutta hilltisin itseni. Nuo kaks oli kuitenkin ihan pakko ostaa.
Infoon ei pitäis ikinä mennä, siellä on liikaa hienoja kortteja. Toisaalta kortit ei oo kamalan kalliita, mutta kun niitä kerää tarpeeks nii niille tulee aika mukavasti hintaa. Niin ja enhän mie nyt näitä kellekään raaski lähettää, kunhan omaksi ilokseni keräilen. No ei, kyl mie joskus lähetänki noita kortteja. Joskus.... Aika harvoin.
Tiian logiikka on aina vähän jännää. Esimerkiksi: Kun huomenna lähden Tukholmaan, ajattelin palauttaa kaikki lainat kirjastoon, ettei tule maksuja. Ihan loogista ja järkevää. Suunnitelma nyt vaan vähän kärsi siinä, että lainasin kirjastosta pari levyä mukaan kun kävin palauttamassa aiemmat lainat. Hmm... Tuota. No toisaalta onhan se hyvä, että lainasin levyjä enkä kirjoja, joten voin hyvin palauttaa ne jo tänään tai huomenna, mutta joudun tekemään tavallaan yhden turhan reissun kirjastolle kuitenkin. Pfff. Onneks kirjasto ei oo kaukana.
Hah, lainasin muuten mm. Madonnan levyn. Enkä voi vastustaa kiusausta olla laittamatta tähän loppuun teeman mukaista musiikkia:
You know that we are living in a material world, and I am a material girl~
P.S. Hauskaa päästä käymään Tukholmassa, siellä en oo nimittäin ennen ollutkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti