Onnistuin tänään kuvaamaan fasaanin, ainakin jotenkuten. Oikeasti tuo lintu oli tosi lähellä, mutta jouduin silti rajaamaan kuvaa aika paljon, että erottais kunnolla millanen lintu se onkaan. Toista kuvaa en muuten sitten saanutkaan kun se jo lennähti jonnekin karkuun.
Erikoista miten nuo linnut viihtyy täällä. Joka päivä kuuluu jostain joku fasaanin rääkäisy, ja aika usein niitä kyllä näkeekin. Melkein päivittäin (ja siis monta kertaa päivässä). En oo oikein vieläkään tottunu siihen, mutta onpahan toisaalta joka päivälle jotain ihasteltavaa ja ihmeteltävää.
Mutta oikeestaan miun piti näyttää vähän kuvia vapulta. Ei niitä kovin paljoa ole, ja nekin vähät on aika huonoja kun en väenpaljoudessa kehannut oikein kuvata. Opiskelijoiden vappumenihin en kyllä valitettavasti päässy osallistumaan kun päätettiin yllättäen kavereiden kanssa lähtee käymään Tuurissa, mutta vapputorilla piti käydä. Kaupunki oli ihan tukossa, parkkipaikat täynnä ja risteykstetkään ei oikein vetäny, ainakaan tuolla torin lähettyvillä.
Pikkupojat jahas tyttöjä maalipurkkien kanssa ja oli muutenkin melkoista vilskettä. Sitten taas toisaalta välillä tuntu, ettei pääse mihinkään liikkumaan kun ihmiset maleksii edessä. Normaali markkinameininki siis.:)

Meinasin itsekin käydä vapputorilla. Mutta en sitten jaksanut lähteä :D Ehkä se sitten seuraavana vuonna.
VastaaPoista-Hanna-
En ihmettele jos et jaksanu lähtee. ;D Mut mie olin torilla ja sie taas piknikillä, ollaan tavallaan tasoissa. :D
PoistaTotta! Seuraavana vuonna toisinpäin? ;)
VastaaPoista-Hanna-
Saas nähdä! :D
Poista