sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Roikun sinussa kuin hirsipuussa

... Kielon kukkia suussa ja vailla huolta!

Eilen, lauantaina oli Seinäjoella Happoradion Eleganttimarssi-kiertueen konsertti jota oltiin kaverin kanssa katsomassa. Siitä asti on soinut päässä erityisesti Hirsipuu, syytä en tiedä. Mutta olipa kiva kerrankin käydä jossain harrastamassa vähän kulttuuriakin, kun tulee niin harvoin lähdettyä mihinkään, jos ja kun kirjastoa ei lasketa.

Tää alempi video ei oo Seinäjoelta, mutta melko samanlainen esitys se oli täälläkin. Miusta erityisen kivaa oli, kun lavalla oli tuommosia jalkalamppuja. Koko keikka itse asiassa alkoi niin, että kaikki esiintyjät sytytti oman lamppunsa yksi kerrallaan.



En saanu keikalta kauheasti mitään kuvia, kun kamerani ei oo mikään paras. Ja sitten toisaalta, halusin ihan vaan keskittyä olennaiseen. Miusta oli itse asiassa tosi ärsyttävää kun paikalla oli sellasia ihmisiä, jotka ei selkeesti osanneet muuttaa kännykkäkameroidensa asetuksia ollenkaan vaan räiskivät salamavaloilla (joillain oli siinä kamerassa vielä äänetkin päällä, öärnggh). Olihan se kyllä vähän häiritsevää. Tai aika paljonkin oikeestaan. Jos kerran on ihan pakko ottaa kuvia, niin eikö niitä voi ottaa mahollisimman huomaamattomasti?


Mutta kaikkiaan oi kuitenkin tosi kiva keikka. Saatiin istua koko keikan ajan koska Eleganttimarssi on konserttisalikiertue, joka tarkotti myös sitä, että soittajina oli myös kolme viulistia ja kosketinsoittaja. Seinäjoella tuo konsertti ei tosin ollut konserttisalissa vaan Rytmikorjaamolla joka on enemmänkin rokkiklubi, siksi tuolitkin oli vähän... No ne ois voinu olla paremmatkin, sanotaan vaikka niin. Mutta vaikka nyt vaikuttaa ehkä siltä että valitan asioista vaan, niin kyllä miulla oikeesti oli tosi kivaa!

Tässä Che Guevara joka oli ehkä tän keikan suosikkibiisini (tääkään video ei oo Seinäjoelta, mutta sillähän ei ole merkitystä, samalta kiertueelta tää kuitenkin on) :



Tää päivä menee varmaan noita keikkavideoita katsellessa ja kuunnellessa. Yksi esseekin pitäis tehdä loppuun mut sehän menee siinä sivussa.

Tässä vielä loppuun vähän humppaa, eli Ihmisenpyörä:



P.S. Jouluun on kuukausi enää!

torstai 13. marraskuuta 2014

Ihana pieni kahvihetki


Tänään tipahti postiluukusta käsityölehti jonka kansi oli joulunpunainen. Ajattelin kerrankin keskittyä sen lukemiseen ja siivosin ruokapöydän niin, että siihen mahtuu nyt kunnolla lukemaan ja keitinpä vielä kahviakin. Yleensä en koskaan syö mitään ruokapöydän ääressä vaan se on enemmänkin muuttunut taas yhdeksi sellaiseksi tasoksi jolla voi säilyttää tavaroita. Kahviakaan en juo kovin usein, kai se johtuu vaan siitä että teetä on nopeampi keittää. Mutta nyt sytytin vielä kynttiöitäkin, ja puoliksi vahingossa laitoin Samuli Edelmannia soimaan. Yllätyin miten ihana pieni kahvihetki miulle syntyikään, näitä pitäis ehkä pitää useamminkin. Tuli myös jotenkin kummallisen jouluinen olo vaikka on vasta (tai oikeastaan jo) marraskuun puoliväli.




Sulla on aikaa olla yksin, ehkä tyytyväinenkin
ja taito nähdä asioiden hyvät puoletkin

tiistai 4. marraskuuta 2014

This is Halloween


Vietin elämäni ensimmäisen halloweenin täällä muutama päivä takaperin. Juhlin sitä itse asiassa jopa kahtena eri iltana, ensin perjantaina ja sitten lauantaina, joten kirin oikein kunnolla kaikkien aiempien vuosien jättämän tyhjän aukon umpeen. Heh. En ole kyllä aiemmin hirveästi halloweenin ideaa edes ymmärtänyt, enkä sitä varmaan ole vieläkään ihan täysin sisäistänyt, mutta ainakin se on joku syy kerääntyä kavereiden kanssa viettämään iltaa ja syödä kaikkea hyvää. Sitä paitsi oli tosi kivaa molempina iltoina. Loppujen lopuksi halloween on kai aika samanlainen kuin joulukin, se on vain semmoinen juhla jolla pyritään tuomaan vähän piristystä pimeyden keskelle.

Valitettavasti miulla ei ole kuvia kuin ensimmäisistä juhlista perjantai-illalta (siitäkin vain tuo yksi), ja sitten noista muffineista jotka tein toista iltaa varten. En olisi kyllä kovin hyviä kuvia lauantai-illalta saanutkaan tuolla miun kamerallani kun oli niin hämärät olosuhteet.

Mutta noihin tekemiini muffineihin (tai kuppikakkuihin?) olen aivan erityisen tyytyväinen. Jos ja kun joku kiinnostui, niin ohjeen niihin löytää Kinuskikissan sivuilta, tarkemmin sanottuna tuolta: http://www.kinuskikissa.fi/lakritsiset-halloween-muffinssit/

Tuli tuo halloween kyllä ihan tarpeeseen kun tarkemmin miettii. Varsinkin viime aikoina kun joutuu menemään kahdeksaksi kouluun ja pääsee vasta joskus neljältä takaisin kotiin, eikä valoa ole juuri ollenkaan. Talvea kohti mennään ja koko ajan on pimeämpää, mutta onneksi on sentään joulu mitä odottaa!

tiistai 28. lokakuuta 2014

Lapuan kirjasto


 Päätin toteuttaa uhkaukseni siitä, että tekisin bloggauksen Lapuan kirjastosta. Tai enemmänkin sen lastenosastosta, missä me parin kaverin kanssa pidettiin paikallisille 3-4-luokkalaisille opetustuokio siitä millä perusteella kirjat hyllyistä löytyy. Juu, se oikeastaan oli sen opetustilanteen tarkoitus jos vähän pelkistää. Oli kyllä melko jännä tilanne, pakko sanoa (onneksi se on nyt takana päin)! Mutta on kyllä aina tosi kiva käydä lähipaikkakuntien kirjastoissa tutustumassa, olenkin käynyt jo Peräseinäjoella ja Lapualla, keskiviikkona on Vaasan vuoro kun mennään ruotsin kurssiin liittyen tutustumaan vähän kirjastoihin. 

Lapualla on kyllä hieno kulttuurikeskus Vanha Paukku jonka tiloissa tuo kirjastokin on. Vanha Paukku on siis vanha (patruuna)tehdas kuten joku jo saattoi yllä olevista kuvistakin ehkä päätellä. Kirjaston lisäksi kulttuurikeskuksessa sijaitsee ainakin elokuvateatteri, teatteri, taidemuseo ja kansalaisopisto. Jotenkin tosi hienoa, varsinkin kun olin vähän olettanut, että Lapua on vain pieni paikka missä on juuri ja juuri se kirjasto, eikä sitten paljon mitään muuta. Mutta jos jotakuta kiinnostaa lukea enemmänkin vanhan tehtaan historiasta niin mm. täältä löytyy: http://www.vanhapaukku.fi/historia

Miusta ainakin on tosi siistiä, että Lapualla on osattu hyödyntää noita vanhan tehtaan tiloja niin tehokkaasti ja hienosti. Kannattaa joskus muuten käydä tuolla Lapuan kirjastossa jos vaan mahdollista, se on kyllä jotenkin tosi persoonallinen ja kodikas paikka.

torstai 23. lokakuuta 2014

Verta pakkiin

Saan harvoin mitään aikaan, mutta tänään sain, sillä meidän koululla oli tänään verenluovutustempaus jonka tarkoituksena oli alentaa kynnystä luovuttaa. Erään kaverin kanssa tosin pohdittiin, että jos oltaisiin ekaa kertaa luovuttamassa, niin kynnys saattaisi olla jopa korkeampi, koska verenluovutus tapahtui semmoisessa lasiseinäisessä luokkahuoneessa jonne kaikki käytävällä kulkijat näki sisälle. Sitä paitsi tilanne oli huomattavasti sekavampi kuin jossain veripalvelun omissa tiloissa. Olen siis luovuttaut verta kerran aiemminkin enkä siksi tällä kertaa jännittänyt ihan niin paljoa. Jännitin kuitenkin. Vähäsen. Nyt miulla on kuitenkin rautatabletteja ja kipeä kyynärtaive, ja on miulla kai ihan hyvä olokin kun olin kerrankin ihan oikeesti hyödyksi jollekin.

Docventuresilla on muuten sopivasti aiheeseen liittyvä video joka kannattaa katsastaa: http://areena.yle.fi/tv/2381640 Kannattaa mennä luovuttamaan jos vaan voi! Se on hassulla tavalla ihan kivaa. Ainakin jälkeen päin.

Mutta siinäpä se oikeastaan. Syysloma meni nopeasti ja nyt odottelen lähinnä joulua että pääsee taas kotiin. Kiinnostus koultehtäviä kohtaan hupeni entisestään lomalla ja nyt tuntuu erittäin vastenmieliseltä tehdä mitään koulujuttuja, joita muuten riittää ihan mukavasti taas yllättäen. Muutenkaan ei oikein mikään kiinnosta ja aamullakin on vaikea herätä kun ulkona on pimeää. Mutta kyllä tää ehkä vielä iloksi muuttuu. Tai jos ei niin kyllä tää ainakin jossain vaiheessa vähän helpottuu.

Maanantaina menen muuten kahden kaverin kanssa Lapualle opettamaan 3-4-luokkalaisille kirjaston käyttöä, ja se vähän jännittää. Meillä on menossa kirjastopedagogiikan ja mediakasvatuksen kurssi, se siis selittää, miksi pitää semmoista oppituntia mennä pitämään. Mutta kirjoitan ehkä sen jälkeen tänne jotain mukavaa, koska miulla on kuvia Lapuan kirjastosta (käytiin siellä tutustumassa ennen lomaa), ja se on tosi kiva ja hieno kirjasto.

lauantai 4. lokakuuta 2014

On kivaa olla kädellinen

Välillä on ihan kiva huomata mitä kaikkea käsillä voi tehdä, sorminäppäryyttä tarvii monessa muussakin asiassa ku nenän kaivamisessa. Lisäksi on kiva huomata, että saa vapaa-ajalla aikaan muutakin kuin pyykkikasoja tai tiskivuoria.

Ranskanletti ei vielä suju ihan kuten haluaisin, eikä neule oo hirveesti edistyny, ja sitä paitsi siinäkin sattui joku virhe muutama kierros sitten. Piirustuskin on vähän kesken. Mut neuleesta ei helposti sitä virhettä huomaa, opin letittämään paremmin ehkä joskus ja tykkään tuosta piirustuksestani joka tapauksessa. Ja kliseisesti voisin todeta vielä, että matka on se tärkein eikä perille pääsy. Vaikka ois miusta kyllä toisaalta ihan kivaa jos miulla ois jo ihan valmis pitsihuivi.

Koulujutut on alkaneet vähän kasaantua. Jännä.

Mut hei tarviihan ihminen harrastuksia!

Se oli ehkä tän bloggauksen pointti siis,
että tehkää jotain kivaa.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

SYKSY!

En oo varmaan aiemmin maininnu, mutta RAKASTAN syksyä. Rakastan sadetta ja pimeää ja koleaa ja kynttilöitä ja vilttejä ja villasukkia ja sadetakkeja ja pisaroita ikkunassa ja neulomista ja teetä ja.... Siis tee syksyllä viltin alla on ihan erilaista kun kesällä, tiijättekö? Tiijätte.

Mietin tänään kun katoin harmaaseen ukoilmaan, että "Voi miten kaunis ilma, pakko päästä ulos!" Miulle ei oikeestaan ikinä tuu samanlaista oloa sillon kun on lämmin ja aurinko paistaa, sillon ei oo mitään mielenkiintoo lähtee ulos. Mutta hitsi, kun alko sataa oikein kunnolla... Sitten ei vaan enää voinu pysyy sisällä, oli pakko laittaa kumpparit ja uus ihana sadetakki päälle ja rynnätä ulos. Kävinpä siis kaupassa typerä virne naamalla, enkä tiedä kuvittelinko vaan, vai kattoko ihmiset oikeesti vähän ihmeissään perään.

Ostin muuten mustikoita ja kivennäisvettä ja appelsiinimehua. Ja lakuja, jos jotaki kiinnosti. Kiinnosti tietysti.

Oon kuunnellu pari päivää Vesa-Matti Loiria, koska katsoin Vain elämää:n ekan jakson. En laita tähän perään mitään biisiä, koska tää on ilonen bloggaus, mutta jos haluutte kuunnella, niin suosittelen Ei tullutkaan ännettömyys-biisiä. Itken joka kerta kun kuuntelen sen. Jos kiinnostaa (kiinnostaa tietysti): https://www.youtube.com/watch?v=RAot9DZ2mBk

torstai 18. syyskuuta 2014

Ihana syyskuinen ilta

Päivällä aloitin pitsihuivin neulomisen.

 Toisin kuin kuvittelin, niin osaan näköjään neuloa pitsiä! Tosin en vielä kovin hyvin, koska tein jotain totaalisesti väärin ja neule alko kaventua toiselta puolelta epäilyttävästi. Olin sitten saanut jonnekin hävitettyä kymmenen tarpeellista silmukkaa, joka kierroksella muutaman, tasaiseen tahtiin. Arvatkaa vaan ilostuinko kun sen tajusin. Kyllä oli tosi kivaa, ilmeisesti tän takia mie neulonkin niin usein.

Tuo isoin kuva näyttää miten pitkälle pääsin, ja koko työn jouduin lopulta purkamaan. Nööf! No mutta... Toisaalta oon ainaki vähän kokeneempi tällä kertaa. Sitä paitsi, tyhmästä päästä kärsii, vai miten se meni? Ja eipä tuolla niin väliä kun miulla on herkkukaakaota ja huippukivaa musiikkia. Värttinää! Ja sitä paitsi vielä, syksy on parasta, joten ei voi olla liian kiukkunen.




P.S. Miulla on pitkä viikonloppu, torstai, perjantai ja maanantai on etäpäiviä. Ainakin läksyjä on aikaa tehdä, ja ehdin nyt vaikka neuloakin enmmän.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Elämä on oikeestaan aika ihanaa

Jérome Carcopino: Sellaista oli elämä keisarien Roomassa
Lakritsi-mustikkaraakakakkua (?) ja kaakaota.

Koulu on vasta nyt lähtenyt paremmin käyntiin, ja olen etinyt jo yhden viikonloppureissunkin tehdä. Kävin viime viikonloppuna katsomassa rakkaita kavereita Kokkolassa, siltä reissulta ovatkin kolme ensimmäistä kuvaa. Ensimmäinen kuva on Seinäjoen asemata, toinen yhdestä kivasta kokkolalaisesta luomukahvilasta ja kolmas jostain Kokkolan keskustasta yöllä. Voin nyt siis sanoa käyneeni Keski-Pohjanmaalla, toivottavasti tulee monia uusiakin reissuja sinne.

Pääsin myös tällä viikolla paikallisen sanomalehden Ilkan etusivulle parin kaverini kanssa. Oltiin juuri lähdössä koululta kun jostain nurkan takaa hyppäs meidän eteen toimittaja ja kuvaaja jotka kysy saisko meitä kuvata. Se tosin oli yllätys, että ne laitto ton kuvan ihan etusivulle, ja vielä melko isona. Mutta saanpahan kerrankin kehua olleeni lehden etusivulla! Kirjastolla piti siis käydä kuvaamassa sellainen ihme kun en muualta keksinyt tuota lehteä hakea.

Ja sitten tuolla samaisella kirjastoreissulla sattui eräs mummo ojentamaan miulle tuommoisen kiertokortin! Oikeesti se kyllä sai miut hymyilemään, miten joku onkin keksiny noin kivan idean. Yritin laittaa korttia eräissä liikennevaloissa eteenpäin, mutta se mummo jolle yritin sitä antaa suhtautu kauheen nuivasti. Se sano, ettei se tiedä ketään jolle se vois antaa sen, ja mie tietysti huuli pyöreenä kuuntelin ja ihmettelin.

Onneks tänään oli myös Samo:n avajaiset puistossa, kortti lähti siellä äkkiä kiertämään. Sain pitää tänään myös haalareitani, ja sain jopa ilmasta karkkia ja ilmasen kynän. Sitä paitsi meidän oma kiko/kiti-ryhmä on niin ihana. Kaiken lisäksi sain vielä tänä iltana sähköpostilla kivaa palautetta yhestä miun kesällä tekemästä kurssista. Ja sain siitä vielä kaiken lisäks tosi hyvä numeronkin! Niin, että miulla on menny oikein mukavasti viime aikoina. Itse asiassa oikein oikein mukavasti.



P.S. Aloitin italian opiskelun kansalaisopistolla, ja sekin on ihanaa. Toistaiseksi.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Taidan tarvita kurinpalautuksen




Miun rahankäyttö nimittäin tuntuu taas karanneen vähän hallinnasta. Mutta toisaalta, kyllähän se kurinpalautus tuleekin kun koulu alkaa huomenna, ei sitten oo aikaa kierrellä kaupoissa ostamassa turhaa tavaraa, vai miten? Oikeestaanhan en ees osta turhaa tavaraa, siksi yliviivasin koko sanan tuossa aiemmin. Mie nimittäin ihan oikeesti tarviin tommoset kynttilänjalat. Ja pitää kenkiä olla useempi ku yks pari!

...

Tein Anttilaan jo kaksi eri reissua, ekalla kerralla ostin kynttilänjalkoja ja vastustin kiusausta ostaa kengät. Kestin pari tuntia ihan hyvin, mutta sitten kenkähimo kasvoi vastustamattomaksi. Niin, että nyt miulla on uudet kengät. Ja voooi miten ne on IHANAT. Ahh. En kadu yhtään.

Kävin eilenkin kaupassa, nuo housut on itse asiassa, öhm... Myöskin uudet.

Mutta älkää hämääntykö, kaikki nuo miun ostokset oli oikeestaan aika kohtuuhintasia. Kaikki on joko alennuksesta ostettuja, tai muuten vaan halpoja.

Tällaista tällä kertaa. Alan taas päivittää tätä blogia samanlaisella Scheißella ku edellisenäkin vuonna. Niiin, että onnea vaan ja hyvää alkavaa syksyä kaikille niille jotka tätä lukee!

perjantai 29. elokuuta 2014

Kesäkuvakooste

Koska ihana arki alkaa taas maanantaina, niin tässä vielä kuvakooste miun kesästä, kuten joskus lupailinkin. Kaikki alkaa kesäkuun mansikkakakusta.

Pikkuveljen kanssa kävelyllä.
Alkukesä oli kylmää ja sateista, ja ukkosella olikin hyvä pelata veljen kanssa sisätiloissa lautapeliä. (Mie muuten voitin.)
Meidän Nelli.
Jokavuotinen mökkireissu kavereiden kanssa Enonkoskella.
Vanhan kouluni sivurakennuksessa oli Lordi-näyttely.

Kävin Helsingissä isoveljen luona.
Rikhardinkadun kirjasto Helsingissä on hieno paikka.

Turistikuva.
Kesän kohokohta oli päästä Tove Janssonin juhlanäyttelyyn Ateneumiin, harmi vain, siellä ei saanut kuvata!
Junassa oli hieman kuuma.
Tää kuva onkin otettu ihan vähän aikaa sitten kotona Enossa.

 Tähän seesteiseen elokuun kuvaan on hyvä lopettaa. Miulla oli rentouttava ja leppoisa kesäloma.

Oon kuitenkin ihan hirveen ilonen kun koulu alkaa taas ja pääsen oleilemaan kämpilläni ihan yksikseni.
 Ja oikeestaan syksykin on tosi tosi kiva!

P.S. Rammstein on HYVÄ! En oo mitään muuta osannu tässä pari viime päivää kuunnellakaan.