Sokaiseva nykyhetki

Hetkessä on sitten vaikea elää. Ajattelinkohan tuota asiaa muuten ihan sattumalta samaan aikaan kun kuuntelin Hurtsin Illuminatedia, vai vaikuttikohan laulujen sanat jotenkin miun alitajuntaan...

Time waits for no one,
So do you want to waste some time,
Oh, oh tonight?
Don't be afraid of tomorrow,
Just take my hand, I'll make it feel so much better tonight.

Tämmönen pohdinta johtuu nyt siitä, että odotan tällä hetkellä pelkästään ja vain joululomaa. Elän ja hengitän ihan vaan sitä varten, että pääsen hyppäämään tiistaina Joensuuhun lähtevään junaan. Sehän on oikeastaan ihan vaan ymmärrettävää, oonhan mie ollu työharjoittelussa ilman mitään lomia syksystä asti. Mutta kun miulla on samaan aikaan ihan käsittämätön ajatus siitä, että kohta se joulu sitten on ohi! Että kohta se joulu jota niin kovasti nyt odotan on ohi. Ihan naurettavaa. Miksei vaan voi elää tässä hetkessä, kun kirjoitan pitkästä aikaa blogiin kuulumisia ja ihastelen katulampun valosta ohi kiitäviä lumihiutaleita ja ikkunasta heijastuvaa kynttilän liekkiä? Pitäisiköhän ihan harjoitella sitä sellaista hetkessä elämistä? 

Savonlinnan kirjasto on kyllä aika hieno.
Talvisessa maisemassa jopa niin hieno, että oli pakko ottaa töiden jälkeen kuva!

Ihanaa, että pitkästä aikaa sataa lunta! Ihanaa että ulkona on vähän valkoistakin eikä pelkkää mustaa vaan. (Voisin tietysti sanoa tähän jonkin negatiivisen ajatuksen tulevasta lämpöaallosta, mutta ehkä se ei kannata, varsinkin kun just äsken oli puhetta siitä ettei pitäis elää tulevaisuudessa tai menneisyydessä.) Nyt on jouluista ja katulampusta roikkuu pieniä jääpuikkoja ja mie voin kävellä työmatkat kasvot upetettuina paksun kaulahuivin suojiin musiikista ja kaupungin jouluvaloista nauttien.

Viimeaikoina miun korvat on muuten suosinu seuraavia kappaleita:

Bastille ft. Ella Eyre - No Angels

Hurts - Rolling Stone

Screamin' Jay Hawkins: I Put a Spell on You

P.S. Mietin tässä, että jos haluisin panostaa tähän blogiin, voisin kirjoittaa lukemistani kirjoista jotain. Oon nimittäin pitkästä aikaa lukenu melko paljonkin kaikenlaista. Emmi Itärannan Teemestarin kirja oli esimerkiksi tosi hyvä ja miulla ois siitä jopa mahdollisesti jotain sanottavaakin. Kuka tietää, ehkä innostun kirjoittamaan jotain.

"Ja ilman kuuta ja aurinkoa, tämä maailma pimiä on"

Savonlinnaankin satoi vihdoin vähän lunta ja miun piti sen vuoksi kävellä töihin sen sijaan, että oisin menny pyörällä. Oon kuunnellu Rajatonta ja mietiskelly aina vähän tulevaa joulua (Kaipaava on aivan ihana). Työharjoittelu on ihan kohta ohi ja muutto Seinäjoelle odottaa reilun kuukauden päässä. Yritän suhtautua Seinäjoelle muuttoon optimistisesti, Savonlinnassa vietetty aika ehkä antaa voimia ainakin kesään asti. Kesän voinkin viettää sitten jossain muualla kuin Seinäjoella. Mie en ihan tosiaan osaa sanoo miks vihaan Seinäjokee niin paljon.

Joulun odottaminen on kyllä ihanan kutittavaa.... Hah, jännä muuten. Heti kun kirjoitin "kutittava" miun tatuointia alko kutittaa. Nii-in! Miulla on tatuointi, semmonen minkä oon jo pitkän aikaa halunnu. Herrasmieskettu. Se ei tosin oo ihan vielä täysin valmis, viikon päästä sitten. Miun elämässä on nyt paljon uutta ja jännää, aloitin viime viikolla nimittäin potkunyrkkeilyn intensiivikurssinkin. Siellä on ollu yllättävän kivaa, joskin miulla on vieläkin takareidet vähän hapoilla. Mutta astuinpas omalta mukavuusalueeltani ja kehityin taas vähän ihmisenä.

Löysin tänään muuten täydellisen keijumekon! Harmi vaan, ettei tää kuva tee sille oikeutta. Hieno helma ei näy kunnolla ja sohvalla on vähän liikaakin tavaraa. Ehkä siitä kuitenkin idean saa. Tai jos ei saa ideaa niin ainakin näätte miten paljon miun hiukset on kasvanu, hui! Tää mekko on vielä kaiken lisäks jouluisen vihreä, joten sekin saa miun joulutuntosarvet kutisemaan ihanasti. Höhö.

En muuten tiedä miten Adelen uusi levy vaikutti miun alitajuntaan kun ostin tuon mekon... Nyt kun asiaa nimittäin hieman mietin, niin on aika adelemainen mekko.


P.S. Million years ago ♥

Valopilkkuja pimeässä

Miulla on harvoin huonoja päiviä. Eilen oli yks semmonen. Yritin kyllä ajatella positiivisesti siitäkin huolimatta ja järkeilin, että myös huonoja päiviä on elämässä pakko olla aina toisinaan.Miulla on sitä paitsi ollu niin paljon hyviä päiviä putkeen, että oli ehkä toisaalta helpompi käsitellä tuon yhen huonomman päivän tuntemukset. Miulla oli joka tapauksessa vieä tänä tänäänkin, heti herättyäni vähän kurja olo. Jostain syystä aloin katella kännykästä ottamiani kuvia ja jotenkin koin siinä semmoisen helpotuksen tunteen. Oon ottanu viime aikoina tosi paljon semmosia kuvia joista tulee puhtaasti vaan hyvä mieli, koska ne on otettu semmosella hetkellä kun oon ollu jotekin erityisen onnellinen. Laitanpa ne kuvat nyt teille tähän, koska vaikka se onkin klisee niin kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Eli tässä kuvia joiden ottamishetkellä oon ollu pakahtumaisilla onnen tunteeseen. Joukossa on myös yksi video, sekä kaverin ottamia kuvia (kolme viimeistä):

 

Oon ollu pimeästä huolimatta kauheen reipas ja jaksavainen. Eilenkin neuloin, leivoin, kirjoitin, piirsin ja luin. Toissailtana kävin jopa kävelemässä töiden jälkeen. Näidenhän pitäis olla ihan normaaleja harrastuksia, eikä siinä pitäis olla mitään erikoista, että jaksaa tehä noita asioita. Kuitenkin kun ajattelen marraskuuta vuosi sitten, niin jaksaminen oli vähän toisenlaista. Mutta toisaalta, eihän se pimeä masennusta aiheuta vaan ympäristö. Oon ollu tänä syksynä ehkä poikkeuksellisen onnellinen.

Hirveen kiva nostalgialauantai

Tähän tekstiin tulee enimmäkseen kuvia, sillä niitä otettiin kaverin kanssa lauantaina paljon. Oli aurinkoinen ja lämmin ilma ja vietettiin melkein koko päivä toistemme seurassa. Kierrettiin ensin Olavinlinnan lähellä ja sen sisäpihoilla myös. Olin linnassa ekaa kertaa sillä tavalla, että pääs oikeesti liikkumaan melko vapaasti vähän joka paikassa. Ilta meni taas niin, että syötiin lettuja ja katselletiin kaikkee mukavaa kuten Gilmoren tyttöjä ja Disneyn Oliver ja kumppanit.

Oliver ja kumppanit sai meidät molemmat niin kovan nostalgia-aallon valtaan, että loppuaika menikin kuunnellessa vanhojen lastenohjelmien alkutunnareita: Nalle Puh, Tikun ja Takun pelastuspartio, Pinky and the Brain, Ankronikka... Niitähän on vaikka kuinka. Nostalgiafiilistä tuli tosiaan myös siitä että lähdettiin kahdestaan kuvailemaan Olavinlinnan läheisyyteen. Tehtiin lukiossa aika paljon tommosia kuvausreissuja kahdestaan. Räpsittiin kuvia lähinnä toisistamme, joten saatte miustakin kerrankin jotain muita kuin selfie-kuvia.

Lähdettiin kävelemään torilta linnalle päin ja pysähdyttiin jonkin matkan päässä istumaan. Miun ilme kenties kertoo kuinka paljon tykkäsin istua tuolla tavalla laiturilla. Koko ajan pelotti että tipun veteen. Tai että tiputan sinne puhelimet tai aurinkolasit tai jotain muuta. En kauheesti tykkää vedestä. Ainakaan jos se on syvää ja mustaa. Tuosta lähdettiin jonkin ajan päästä kävelemään linnalle päin. Nähtiin muuten paljon sorsia:

Oon käyny Olavinlinnassa muutamia kertoja aiemminkin, mutta nyt pääsin tosiaan ekaa kertaa kulkemaan siellä melko vapaasti. Siellä oli jonkun verran muitakin ihmisiä, enimmäkseen turisteja. Mukavan hiljaista siellä oli kuitenkin, silleen, että saatiin ihan omassa rauhassa kuljeskella ja keskustella.

 Olin kesän jälkeen vähän lukossa, silleen henkisesti. En tiiä osaanko selittää kovin hyvin, mutta miulla oli joku rajotin päällä. Nyt huomasin että osaan pitkästä aikaa pitää aidosti hauskaa ja asettaa itteni ehkä enemmän naurunalaiseksi. Vaikee selittää, mutta olin tavallaan vapautunu niin, että tuntu taas hyvältä hassutella.

Kyllä Savonlinna on vaan paras paikka. En tosiaan tiedä miten miun pää kestää vielä ensi vuoden Seinäjoella. No joo... Pitää tietysti ottaa päivä kerrallaan ja elää hetkessä. Nyt on huippua ja sehän on ainoo asia millä on merkitystä. 

Ois miulla tietysti paljon muutakin asiaa

Töissä on oikein kivaa mutta jotenkin sitä loppuviikkoa kohti aina väsyy. Oon onnellinen, että miulla on nyt viikonloppu vapaata. Eikä kirjasto edes ole sunnuntaisin auki, mutta jossain vaiheessa miun kyllä pitää varmaan mennä lauantaina töihin.

Tällä viikolla miulla oli muuten ensimmäiset iltavuorot. Ne alkaa noin 12:30 ja loppuu vähän seitsemän jälkeen. Miun unirytmi on kuitenkin jo niin tottunu aamuvuoroihin, että herään joka tapauksessa aamuisin viimeistään kahdeksalta (myös viikonloppuisin). Eikä aamulla mitään järkevää jaksa tai ehdi tehdä niin tuntuu että aika menee vähän hukkaan. Ehkä oonkin ollu just niiden iltavuorojen takia tän viikon niin uupunu. On se vaan yllättävän rankkaa kun yhtenä iltana pitää olla seitsemään töissä ja seuraavana aamuna mennä taas kaheksaks. En valita, mutta oon vaan tehny semmosen huomion. Tykkään tuosta työstä edelleen ja pääsen tekemään tosi monipuolisesti vähän kaikkee.

Tänään pääsin nauttimaan myös harjoittelupalkan mukanaan tuomista iloista. En oikein oo ikinä osannu käyttää rahaa kovin huolettomasti, ja ehkä mie oon ollukin ihan hirveen pihi. Mutta toisaalta sille on ihan hyvä syy, kun en oo saanu paljoo muuta kuin tukia. Nyt kun saa palkkaa niin osaa ottaa huomattavasti rennommin, tänään käytin esimerkiks vaatteisiin paljon enemmän rahaa kun olin alunperin ajatellu. Ostin myös Suomalaisesta kolme korttia miun kokoelmiin. En voinu olla ostamatta kun ne oli niiiiin söpöjä. Tässäpä ne onkin:

Ja piti miun ottaa myös muutama mukataiteellinen ja mukahauska selfie uusista ihanista paidoista (jotka on muuten oikein mukavia ja pehmoisia päällä):

Sen lisäksi, että oon ottanu tänään vähän liikaakin selfieitä, oon myös lukenu Peter Pomerantsevin kirjaa Uuden Venäjän surrealistinen sydän -mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista. Kirjastosta löytää tosiaan kaikkee kivaa ja mielenkiintosta!

Paluu arkeen, lempikaupunkiin ja blogimaailmaan

On taas tapahtunu paljon sen jälkeen kun viimeksi oon kirjoitellu tänne miun pikku blogiin. Oon muuttau Seinäjoelta Savonlinnaan (tosin valitettavasti vain väliaikaisesti), oon työharjottelussa kirjastossa ja oon saanu sen myötä kunnollisen päivärytmin jonka ansiosta oon tavallista pirteempi ja jaksavampi.

Oon ollu harjoittelun alettua tosiaan hirmu reipas ja herään viikonloppuisinkin jo yhdeksän aikoihin. Ehkä osa energisyydestä selittyy myös ihan vaan sillä, että asun lempikaupungissani. Eilen kun kävelin vesisateessa keskustan tuntumassa, niin totesin taas ihastuksissani rakastavani Savonlinnaa ihan hirveesti. Vaikka joudun muuttamaan takas Seinäjoelle vasta tammikuussa, niin minuu harmittaa se toisinaan jo nyt. Enemmän kuitenkin nautin siitä, että saan asua edes viisi kuukautta täällä. Sitä paitsi miulla on ollu tosi hyvä tuuri työharjoittelupaikan suhteen -paitsi, että saan palkkaa koko harjotteluajalta, niin kaikki työkaverit on mukavia ja pääsen tekemään kaikkea tosi monipuolisesti. Kirjastokin on just sopivasti iso, että opin kyllä paljon uutta.

Harjoittelu alkoi tosiaan jo kolmisen viikkoa sitten, ja siitäkin huolimatta, että eka päivä ois voinu mennä ehkä paremminkin, niin oon nyt päässy hyvin kärryille työnteosta. Kirjasto on jotenkin herkullinen paikka olla töissä: koko ajan löytää jotain tosi mielenkiintoista luettavaa tai katsottavaa. Miulla onkin jo melko pitkä lista luettavista kirjoista. Tykkään myös asiakaspalvelutyöstä, ihmiset on yllättävän ilosia aina kun niille löytää just semmosen kirjan mitä ne on ollu ettimässä.

Oon tähän mennessä tutustunu lähinnä aikuistenosastoon ja ollu sen asiakaspalvelupisteessä, tehny tiedonhakuja ja muuta. Oon kasannu jo paria näyttelyä ja tutustunu kaukopalveluun ja ensi viikolla pääsen lasten- ja nuortenosastolle.

Lempivuodenaikani syksy lähestyy ja olen siitäkin innoissani!
Tähän loppuun laitan elokuun 25. päivä ottamiani kuvia Sulosaaresta, joka on melkein miun takapihalla:

Räjähdän kohta

 Jännä, miten saa paljon enemmän aikaan kun on aurinkoista. Olo on paljon postitiivisempi ja energisempi ja luovempi ja vaikka sun ja mitä. Koulujututkin tuntuu helpommilta kun ulkona on kaunista. Katupöly on ehkä nyt ainoa vähän kurjempi juttu, mutta vain pieni ja melko mitätön semmoinen.

Kun pahimman kaamosmasennuksen aikaan saattoi olla jopa useita päiviä kun en jaksanu mennä ees käymään ulkona, niin nyt ei voi oikeestaan olla menemättä ulos vaikkei sinne varsinaisesti mitään asiaa asiaa oiskaan.

Eräänä, yllättäen sateisena viikonloppuna kävimme esimerkiksi kahden kaverin kanssa kiertämässä kenkäkauppoja. Ensimmäisten liikkeiden jälkeen tuli tarve saada jotain pientä mukavaa suuhunsa, joten päätimme testata yhtä semmoista kahvilaa jossa ei oltu vielä käyty. Sieltä siis ensimmäinen kuva, ja kyseessä oli vielä muuten tapasbaari. Ei tosin otettu tapaksia, itse join minttuteetä ja söin vegaanileivän (ei ollu tehty vegaaneista se leipä siis, siinä oli munakoisoa ja jotain muuta kasvia).

Toinen kuva on eräältä ihanalta illalta kun sain inspiraation lähteä iltakävelylle. En muista mihin aikaan lähdin, mutta pimeää oli. Kävelin joen viertä ja koulun ohi ja napsin välillä kuvia, vaikka eihän niistä melkein mitään tullu kun oli niin pimeää. Mutta en ollu ainoa joka otti kuvia, jotkut aasialaiset vaihtarit oli myös ottamassa koulusta kuvia! Eilen tein hampurilaisen johon tein myös ihan ite soijarouhepihvin. Oli oikein hyvää vaikkakin oli niin nälkä etten meinannu pysyä housuissani kun tuota kokosin. Sen takia kaikki menee mieluummin pikaruokapaikkoihin, sieltä saa äkkiä (joskaan ei tietenkään yhtä hyvää).

Tänään pidin koko päivän huivia jonka löysin kevätsiivousta tehdessä hattuhyllyltä, siksi viimeinen kuva. Mutta tämmöistä turhaa lätinää miulla oli taas. Pääpointti oli se, että aurinko on kiva ja kevät on kiva ja valo kans ja monet muut asiat. Elefantit ja siilitkin on kivoja. Miulla on niiiiiiin paljon energiaa!

Hassuja hiuskokeiluja

Enneeeen...

... Jälkeeeeen.

 Löysin helppojen kiharoiden ohjeen netistä jo aikoja sitten, mutta tänään kun kävin kerrankin viikonloppua vasten suihkussa päätin uskaltaa uskaltaa. Kun ei tämmöstä voi kokeilla jos on seuraavana päivänä vaikka koulua, kun eihän sitä voi tietää mikä lopputulos on.

Ja lopputuloshan vois olla jopa ihan hauska... Jos jaksais kiertää noi hiukset kunnolla sen hiuspannan (tai sukkahousujen) ympärille eikä tehdä niin kuin minä ja kierittää ne vaan jotenkin ja suunnilleen sinne päin. Takaa ei hiukset kihartunu ihan kuten oli suunniteltu mutta ei se mitään. Onneks on viikonloppu eikä oo varsinaisesti pakko mennä minnekään.

Mutta oli tää aika veikee ohje, kannattaa kokeilla jos vaan omaa riittävän pitkät hiukset! Eli hieman kosteet hiukset vaan kieputetaan pääpannan ympärille ja annetaan niiden olla silleen jonkin aikaa, yön yli -tai kuten tässä tapauksessa, kuusi tuntia.

P. S.Kyllä, miulla on aina näissä kuvissa sama paita päällä, johtuu siitä, että se on miun rakas paras rento kotiasu.

Ketuttaa

 Meillä on tällä hetkellä meneillään lasten- ja nuortenkirjastotyön kurssi johon kuuluu oikeiden kirjavinkkausten ja satutuntien pitäminen pienille ihmisille. Satutunnin aiheeksi päätettiin kahden kaverin kanssa ketut, koska miksi ei! Tänään vietettiinkin miun residenssissä neljä tuntia lueskellen kirjoja ääneen ja piirrellen satutuntimainosta/-julistetta. Piirtämishommat kyllä ulkoistettiin melko lailla miulle, miksi lie, kaveri piirsi tosin hiiren ja väritti ketun. Oon itsekriittinen, mutta ehkä tuosta tuli lopulta ihan kelvollinen. En oo parhaimmillani sillon kun pitäis piirtää jotain selkeetä isolle paperille.

Satutunneille vois periaatteessa pukeutuakin, ja ostin ihan siitä inspiroituneena silmänrajauskynän, jolla oli tietysti pakko heti alkaa leikkiä. Kettu tarvitsisi tietysti korvatkin mutta ne ehtii tehdä sitten joskus. Tuo keskimmäinen kuva on Vähä-Kettulan veijarit-kirjasta jossa oli aivan ihania kuvia. Ei ajateltu kyllä tuosta nimenomaisesta kirjasta lukea mitään tarinoita, mutta tykkäsin kuitenkin selailla sitä ja ihastella piirroksia.  Eläimet ihmisten vaatteissa on kyllä niin veikeitä. Varsinkin ketut.

En kyllä osaa sanoa mikä ketuissa erityisesti niin kiehtoo... Jotain tosi jännää niissä kuitenkin on!

Tämänhetkinen elämä: tosi jees

Albert Camus - Sivullinen

Francoise Sagan - Tervetuloa, ikävä

 Oon lukenu viime aikoina erityisesti klassikoita. Johtuu tietysti siitä, että meillä on koulussa meneillään maailmankirjallisuuden kurssi, ja sehän sopii miulle paremmin kuin hyvin koska en varmaan muuten tulisi lukeneeksi klassikoita. Olen lukenut oikeastaan vasta Joseph Conradin Pimeyden sydämen, Albert Camusin Sivullisen ja kohta Francoise Saganin Tervetuloa, ikävän. Näistä lukemistani kirjoista kaikkein eniten olen kyllä tykännyt Sivullisesta, se on tosi nopeasti luettava myös, eli jos vähänkin kiinnostaa, niin kannattaa kyllä lukea se! Kaikkein parasta tuossa maailmankirjallisuuden kurssissa on varmaan se, ettei oikeasti tunnu siltä kuin tekisi koulujuttuja kun lukee noita kurssikirjoja, ja samalla kuitenkin sivistää itseään koko ajan.

Oon ollu viime päivinä jotenkin erityisen onnekas myös. Eilen kirjastossa käydessäni huomasin myyntikärryssä Laila Hirvisaaren Minä, Katariinan jonka tietenkin ostin. Sikäli aika hauskaa kun ottaa huomioon, etten edes ollut katselemassa poistokirjoja kuten tavallista, vaan seisoin kyseisestä poistokärrystä varmaan parin metrin päässä. Mutta sieltä se vaan hyppäsi silmiini, huusi että: "osta minut, osta minut!" Ihan uskomatonta, että sain Minä, Katariinan yhdellä eurolla omakseni. Kuten voitte huomata oon siitä vieläkin ihan innoissani.

Tänään satuin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja löysin eräältä kävelykadulta Monet'n maalauksesta tehdyn printin joka on vähän A4:ää isompi ja tosi hyvässä kunnossa. Paperi ei ollut edes kastunut yhtään, eli joku oli ilmeisesti ihan vähän aikaa sitten sen siihen pudottanut. Kun kukaan ei minua tullut estämään, ajattelin, että löytäjä saa kai pitää. Eivätkä mukana olleet kaverinikaan minua kyllä estelleet, joten nyt miulla on tuommoinen mukava juliste piristämässä elämää.

Oon viime aikoina saanut myös ihan vanhanajan etanapostia ja siitäkös olen iloinen. Johtuen huomisesta nimipäivästäni oli äiti muistanut minua kissallisella kortilla ja suklaalevyllä (sekä aivan ihanalla itse kirjoitetulla runolla), ja pari päivää takaperin sain myös siskolta postia. On se jännä miten hyvälle tuulelle tulee jo siitä kun huomaa, että joku on minua muistanut. 

Olen töhertelijä

 Miulla on ehkä hieman huono tapa töherrellä tunneilla. En oikeastaan osaa olla vaan ja kuunnella, aina pitää olla kynä ja paperia -ja jos ei ole paperia, niin sitten kahvikuppikin käy. Vois sanoa, että miulla on mekein pakonomainen tarve piirtää jotain koko ajan. Toisaaltahan tää ei kai oo pelkästään huono asia, sillä muistan kuulleeni tai lukeneeni jostain, että töhertely oppitunneilla auttaa keskittymään. Tai niin no, auttaa ehkä keskittymään kyllä, mutta millaisiin asioihin? Väittäisin kuitenkin näin oman kokemukseni pohjalta, että useammin ihan niihin omiin kuvitelmiin ja ajatuksiin ennemmin kuin siihen mitä siellä luennolla oikeasti puhutaan (melko useinkin saatan alkaa kehitellä piirtämilleni hahmoille taustatarinoita). Tätä vahvistais myös se havainto, että aina silloin kun tunneilla käsitellään jotain oikeasti mielenkiintoista asiaa, niin miun jatkuva piirtäminen keskeytyy ja alan ihan erilaisella mielenkiinnolla seurata sitä mistä siellä luennolla puhutaan.

Mutta sekin on jännä huomata, että en muutoin piirrä kuin siellä tunneilla. Ehkä se johtuu siitä, että tunneilla siihen piirtämiseen ei kuitenkaan paneudu niin paljon kuin vaikka kotona. Ja sillon kun ei ole liiallisia paineita piirtää jotain hienoa, niin siinä yleensä onnistuu aina jotenkin paremmin. Muutoin en enää juuri harrastakaan piirtämistä kuin päivyrin sivuille tai monisteiden kulmiin.

Jaa miksi halusin tästä asiasta kirjoittaa? Kai mie halusin näyttää, että oon tosi ahkera opiskelija ja miulla on tosi usein tosi mielenkiintosia luentoja... Sitä paitsi nää piirustukset on oikeestaan aika hauskoja ja niitä on kuitenkin aina tosi kiva näyttää muillekin.

Kummallisia hyvän olon aaltoja

En tiedä johtuuko kummallinen onnellisuuden tunne siitä, että opiskelun raadollisuus ei ole vielä täysin iskenyt päin naamaa, vai siitä, että olen ainakin jonkin verran (tai aika paljonkin?) vähentänyt sokerin syömistä tämän kuun aikana, senhän pitäis kai vaikuttaa aika kokonaisvaltaisesti siihen miltä tuntuu. Oli syy sitten mikä tahansa, niin huomasin eilen illalla olevani jotenkin aivan erityisen postitiivinen, mikä oli outoa kun ajattelee sitä, että viime vuosi oli enimmäkseen täynnä masentuneisuuskohtauksia. Kyllä miulla oli myös vastaavasti erityisen iloisiakin hetkiä, mutta ilmeisesti niitä ei ole kovin pitkään aikaan ollut koska eilinen onnellisuuspuuska tuntui miusta suoraan sanoen melkein vieraalta ja ainakin oudolta. Tiivistetysti voisi sanoa, että tuntui lähinnä siltä, että oonkin itse asiassa aika mahtava (heh) ja elämä menee muutenki aika kivasti tällä hetkellä ja tulevaisuuskin näyttää ihan hauskalta.

Seinäjoella asuminen on toisinaan ahdistanut, vaikka olenkin ollut tyytyväisempi siitä lähtien kun sain yksiön. Viime päivinä kaupungilla kävellessäni olen ihmetellyt myös sitä miten paljon kotoisammalta tää kaupunki tuntuu, eikä sekään ehkä enää niin haittaa, että Seinäjoki on niin ruma paikka. Erityisesti tänään kun aurinko paistoi ja oli pakkasta, ja varoin kaatumasta epätasaisella kävelykadulla kun kävelin kirjastolta kotiin, miulle tuli semmonen jännä ja mukava tuntemus. Vähän semmonen, että kyllä mie nyt kuitenkin oon ehkä siellä missä miun pitääkin olla tällä hetkellä. Lisäksi innostun koko ajan enemmän siitä ajatuksesta, että miusta tulee isona kirjastonhoitaja.

Tästä tuli melko imelä kirjoitus, anteeks siitä. Toivotaan nyt kuitenkin, että tää hyvä fiilis kestäis ainakin jonkin aikaa vielä. Sitä paitsi, eihän tästä kirjotuksesta mitään muuta voinu tulla kuin imelä kun tää olotilakin on tämmöinen!