maanantai 17. maaliskuuta 2014

Viime päivinä on ollu paljon (tai liikaa) vapaa-aikaa

Venäjän tehtävä, jossa piti itsestään kertoa asioita.
 
Piña Colada

Kenkäkuvan jälkeiset kuvat on tältä päivältä, muut on viime viikolta. Kävin perjantaina katsomassa elokuvateatterissa 12 Years a Slave:n. Loistava elokuva, mutta sali jossa se näytettiin oli aivan järkyttävän kamala. Hyyi. Jos nyt siitä jotain haluaa mainita nii vaikka sen, että viereisestä salista kuului musiikki sinne meidän saliin, vaikka ei se ainut ongelma siinä salissa ollu. Ainakin kun ottaa huomioon lipun hinnan (9e), nii oisin odottanu edes jotain tasoa. Mutta noo, enpähän erehdy sinne toista kertaa enää... En oo ollu tuohon elokuvateatteriin muutenkaan kamalan ihastuksissani, ne hommat ei vaan ihan toimi niinku niiden pitäis toimia. Harmi, koska se on Seinäjoen ainoo elokuvateatteri!

Tänään oli vapaa maanantai, ja kävin kaverin kanssa Pancho Villassa syömässä oikein kunnolla. Kotoa lähtiessäni vaa vetäisin kengännauhoja liian innoissani... Otti mokoma ja katkesi (ja vieläpä monesta kohtaa)! Piti sitten keksiä äkkiä joku ratkaisu pulmaan, ja onneksi semmonen löytyikin läheltä, miulla oli nimittäin lasipurkin ympärillä koristenarua joka just ja just riitti kengännauhaksi. Tuli ihan boheemi olo. Haha.

Loppuun voin kehua vielä mitä oon viime aikoina kuunnellu, koska kaikkia kiinnostaa: E-Typeä, kammottavan tarttuvia biisejä niillä! Esimerkiks Ding Ding Song ja Russian Lullaby. Huh.

Hypin täällä typerästi ympäri kämppää aina kun niitä kuuntelen.

2 kommenttia:

  1. Olitkohan siinä, olikohan se 3 sali vai mikä. Se kaikkein pienin ja kämäsin kuulemma. Oon yhden leffan kattonu Marilynissä ja se oli juurikin siinä pienimmässä. Petyin pahasti. Ois voinu olla ihan jonkun omassa kotiteatterissa. Se vaan, että tuoleja oli vähän enemmän ja ne oli kamalat. 9e oli kyl ihan liikaa siitä pienestä kopperosta. Meillekin on tulossa vielä joskus isompi kangaskin -_- Toivon mukaan ne muut salit ois parempia.

    -Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli just se 3 sali! Ihan järkyttävä oikeesti, mietin että miten ne kehtaa pyytää siitä 9 euroo? Baargh. Aiemmin olin kattonu siinä isoimmassa salissa niin oletin että tuo toinenkin sali ois ihan suht ok, varsinkin kun lipun hinta oli aika kiva. Saahan se sali olla pieni jos kaikki muut hommat on kunnossa, mutta tuolla ne nyt ei kyllä ollu. Laitoin siitä palautetta sähköpostilla (ja vihjasin että voisivat jotenkin hyvittää aiheuttamaansa mielipahaa) mutta en oo saanu vielä vastausta. Se isoin sali on ihan ok, joskin ne penkit on vähän kummallisesti järjestelty. Yleensä kun saleissa käytävät menee siellä salin reunoissa, nii tossa se on vedetty sellaseen kohtaan missä vois olla hyviä istumapaikkoja. Ja sit niitä penkkejä on ihan kiinni seinässä mikä ei oo miusta mitenkään kamalan fiksua. Voi hitsi kun Marilyn on Seinäjoen ainoo elokuvateatteri. -.-

      Poista