maanantai 31. maaliskuuta 2014

Viime päivinä tapahtunutta

Meillä on tämmönen tylsä pesutupa
Lauantaina olin oikein ahkera: imuroin, tiskasin, vein roskat... Ja tietysti pyykkäsin, ja vieläpä neljä koneellista. Mutta muuta jännää ei oikestaan lauantaina tapahtunukaan, paitsi että, miten se sanotaan? Poltin sulakkeen. Hauskinta on se, etten ensin ees tajunnu että niin oli käyny. (Johtuu vaan siitä, ettei miulle koskaan aiemmin oo sattunu niin). Miulla kesti peräti tunti, ennen ku tajusin, että vika oli sulakkeessa. Oon aika hyvä.

Sunnuntaista en muista muuta kuin sen, että sain luettua Lassi Sinkkosen Solveigin laulun vihdoin loppuun. Voisin kertoo siitä lisääkin mutta tyydyn vaan toteamaan, että se on oikein hyvä kirja ja tykkäsin siitä, erityisesti lopusta. Ehkä kerron siitä myöhemmin tai ehkä en.

Tänään, on ilon päivä (vaikka onkin maanantai), sillä heti aamulla postiluukusta kolahti Hakekaa kätilö!-sarjan ensimmäinen kausi, ja tää päivä meneekin sitten sitä katsellessa. Lisäksi sain uusintatentistä hyvät pisteet (16/18) ja kurssin arvosana nousi ykkösestä neloseen. Jeee! Aurinkokin paistaa, vaikka pienenä miinuksena vois ehkä sanoo sen, että tänään on vähän kylmempi päivä kuin aiemmin on ollu. Vaikka ei sekään oikeestaan niin haittaa.

Oon kyllä ihan innoissani tuosta sarjasta, rakastan jo tuota pelkkää alkutunnaria! Ja kaikki jaksot on jotenkin niin sydämellisiä ja ihania ja aah... Tää on just semmonen sarja joka saa miut toisaalta tosi hyvälle tuulelle, mutta toisaalta taas saa miut välillä itkemään silmät päästäni.



Nyt miullta tosin on yks ongelma. Nimittäin se, että miulla on tätä sarjaa vaan yksi kausi...
Pahus!

Mutta niin, tämmöstä pientä kivaa miulla oli kerrottavana viime päivistäni.
Mitään erityisen jännää ei oo tapahtunu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti